Ajankohtaista, todella.

Uusimmassa Historiallisessa Aikakauskirjassa (1/2007) päätoimittaja Pirjo Markkola joutuu kerrankin toivomaan, ettei julkaisun teema olisi ajankohtainen. Mutta kun se on, HAik osuu kerrankin erittäin hyvin keskelle keskustelua. Sen teemana on nimittäin Itämeren ympäristöhistoria.

Dosentti Simo Laakkonen Helsingin yliopistosta kirjoittaa Itämeren ympäristöhistoriallisen tutkimuksen puutteesta. Itämerta, tuota "maailman saastuneinta ja suojelluinta merta", on tutkittu paljon luonnontieteellisesti, ja toki myös kulttuuri- ja yhteiskuntahistorian kannalta ja jopa meriarkeologisesti. Mutta ympäristöhistoriallinen tutkimus on vasta alkamassa. Simo Laakkonen esittää lujasti, ettei Pohjois-Euroopan historiantutkimuksella ole pohjaa, jos Itämeri sivuutetaan.

Laakkonen esittää hyviä pointteja ja perustelee Itämeren ympäristöhistoriallisen tutkimuksen tarpeen hyvin. Olen ehdottomasti samaa mieltä, että sellaista tarvitaan! Artikkelinsa lopussa Laakkonen päätyy kehumaan omaa yliopistoaan maailmanlaajuisesti harvinaisesta Itämerta koskevasta tutkimusverkostosta. Se kuulostaa kieltämättä hyvältä: monitieteellistä ja hyvin osuvasti neljään pääteemaan jaoteltua tutkimusta (pääteemat ympäristötutkimuksen, -median, -politiikan ja -tekniikan historiallinen kehitys). Tulevaisuus olisi siis Itämeren tutkimukselle valoisa, jos vain jostain saataisiin rahaa. Tutkimusrahoituksen puute on ajanut tämänkin tutkimusverkoston vaikeuksiin. Ikävän tuttua kieltä, vaikka tutkimusaihe olisikin näin ajankohtainen ja tärkeä, mitä Itämeri juuri nyt ja lähitulevaisuudessa on.

En ole vielä lukenut HAikia kuin vähän matkaa alusta, mutta kieltämättä ympäristöhistoriallinen teemanumero on kiinnostava. Tämä numero sisältää lisäksi niin Mauno Jokipiin kuin Eino Jutikkalankin muistokirjoitukset. Päätoimittajan sanoin:

"Hänen [Jutikkalan], samoin kuin muiden poisnukkuneiden arvostettujen tutkijoiden muistoa voi kunnioittaa jatkamalla tieteellistä keskustelua ja tavoittelemalla tutkimuksen tinkimätöntä tasoa."

Rothko makkariin?

Guardianin taidesivut noteeraavat aina mielenkiintoisimmat (ja tietysti suurimmat) taidekaupat. Nyt on myynnissa Mark Rothkon White Center (1950), ja myyjänä kukas muukaan kuin David Rockefeller. Hänellä tiedetään olevan kokoelmissaan modernismin aarteita vähän isommankin museon verran; hankintoja, jotka hän on usein tehnyt MoMA:n kanssa yhteistyössä. Nyt on siis Rothkon aika lähteä, syyksi Rockefeller ilmoitti kaikessa yksinkertaisuudessaan maalauksen arvon nousseen enemmän kuin minkään muun hänen kokoelmissaan. Hinnan odotetaan kipuavan hulppeaan 46 miljoonaan dollariin, mikä olisi suurin koskaan sodanjälkeisen modernismin teoksesta huutokaupassa maksettu summa. Rockefeller itse hankki maalauksen 1960-luvulla alle sadallatuhannella dollarilla. Kuolemansa jälkeen Iso R. on ilmoittanut lahjoittavansa suuren osan kokoelmastaan MoMA:lle. Taidekauppa on tietysti suuren rahan globaalia bisnestä ja tämän hintaluokan teokset päätyvät varmuudella Lähi-idän öljypohattojen tai japanilaisten liikemiesten yksityiskokoelmiin, mutta silti haluaisin olla kärpäsenä Sothebys´n katossa, kun kauppa tehdään. Nyt on Rotkon aika.

EVVK

Siinäpä kirjainyhdistelmä, joka mahdollisti eilisen vaalituloksen. Äänestysaktiivisuus laski jälleen neljän vuoden takaisesta, vaikka ennakkoäänet antoi muuta olettaa. Porvarihallitusta pukkaa. Markkinaliberalismi kukoistaa, työelämän joustot (lue: irtisanomiset) lisääntyy, palvelut ajetaan veropolitiikalla alas, valtioneuvosto ohjaa talouden hetkelliseen nousuun valtionyhtiöiden myynnillä, vain muutamia tulevaisuuden visioita mainitakseni. Vasemmisto hävisi vaalit, kuten käy aina Suomessa, kun äänestysprosentti jää alhaiseksi. Seuraavan neljän vuoden aikana mitataan oppositiopolitiikan uskottavuus, kun sille jälleen tulee tosiasiallista tarvetta. Pelkäänpä pahoin, että hallitusohjelma muodostuu tämän pohjalta. Jos niin käy, yllä maalaamani kuva huomisesta voi olla todempi kuin haluaisin uskoa. Hallitusveikkaus: Keskusta-Kokoomus-Rkp-Vihreät. Mikäli moinen neliapilahallitus toteutuu, viimeisen toimet joutuu todelliseen koetukseen. Valtapolitiikka ei saa ajaa kestävän politiikan edelle. Muutoin sitä tarvinnee miettiä muuttoa Mariannen maahan. Riippuen tietysti Royalin menestyksestä. Tasa-arvon päivänä pitäisi olla iloinen parlamentin paikkajaon suhteen, mutta jotenkaan lylyrajalat tai yli 60-vuotiaiden tuplaantuminen ei anna aihetta siihen. Jaksan joka tapauksessa uskoa ylihuomiseen ja siitä eteenpäin. Vaikka se vaatisi vallankumouksen. Kuten epävirallisen kahden miehen Paita&Perse-puolueen Paita (kenties kemiläinen) sunnuntain viime hetkinä totesi: "Tässähän tarvii radikalisoitua."

Mikä maa?

Aamun Helsingin Sanomien kulttuurisivujen pääjutun kuvateksti: "Helsingin Sanomien valtakyselyyn vastanneet taiteilijat nimesivät kulttuurielämän mahtavimmaksi vallankäyttäjäksi Helsingin Sanomat".
Että näin.

Poppamiestä kaivataan

Opinnot kasaan kahdessa viikossa ja työpaikka saattaisi olla taattu. Toistaiseksi voimassa oleva jopa. Muodollinen pätevyys puuttuu. Proseduuri tyssää siihen. Positiivista on huomata, että ehkä sitä sittenkin tulee magisterina saamaan töitä. Mutta ylempään korkeakoulututkintoon on kaikessa kvantitatiivisessa vähyydessään ironisen pitkä matka. Onneksi kevät tulee. Päivät pitenee ja kukaties gradukin etenee. Päivä kerrallaan, sano. Rakkautta ja halauksia teille. Olette ihanan tärkeitä minulle, vaikken kaikessa masentuneisuudessani jaksa siitä aina muistuttaakaan! Sunnuntaina sitten vaaleja valvomaan ja parempaa huomista odottamaan. Kunhan vielä viimeisinä päivinä löytäisivät keskustelun aihetta muistakin asioista, kuin mainonnasta.

Toisaalta Opettaja-lehden pääkirjoitus 6.3.2007 osoittaa, että ehkä niistä on syytä hieman keskustellakin. Viitaten demareiden tv-mainokseen, jossa rahatukulla varustettu oppilas pääsee sisään luokkaan, kun taas omenaa tarjoava ei. Lehdessä kirjoitetaan seuraavasti: "Mainos antaa ymmärtää, että opettaja on lahjottavissa ja vaatii lahjuksia. Mainosta ei voi laittaa edes huonon huumorin piiriin, koska se on niin asiaton, ammattikuntaa halventava ja loukkaava. Kolmesta erilaisesta mainoksesta koostuvassa setissä ei tölväistä muita ammattiryhmiä." Siis hetkinen? Miten huono yhteiskunnallinen lukutaito kansankynttilöiden pää-äänenkannattajan pääkirjoittajalla on? Onko opettajakunta todella näin henkisesti ahtaalla, että mainos täytyy katsoa alentavan ammattikunnan arvoa? Itselleni mainoksen viesti on selvä: koulutuksen maksuttomuus ja tätä kautta kaikille taustoistaan riippumatta tasa-arvoinen mahdollisuus koulutukseen "tarhasta tohtoriksi" - tulevaisuudessakin, kuten jotkut ääni-imurit ovat todenneet. Se on ihan Matti, joka väittää, että tällaisen esille nostaminen luo turhia uhkakuvia tulevaisuuden koulutuspolitiikasta. Kuitenkin keskustelut lukukausimaksuista ja lahjakkaiden oppilaiden korottamisesta muiden yläpuolelle johtaa keskipitkällä aikavälillä siihen, että kun kerran maksuttomuudesta voidaan tinkiä, syntyy vaara, jotta koko periaate kuopataan ja tarjotaan mahdollisuus luoda vastaava järjestelmä kuin vaikkapa Yhdysvalloissa, jossa on yksityisiä sekä valtiollisia kouluja lähtien peruskouluasteesta. Uhkakuva on kärjistetty ja tarkoituksella yliampuva, mutta kärjistyksiä on hyvä pitää esillä silloin, kun ollaan sokeina tekemässä huonoa politiikkaa kestämättömillä ratkaisuilla, kun sen sijaan voitaisiin käyttää resursseja yliopistojen perusrahoituksen järkiperäistämiseen ja kaikkien kouluasteiden opetusryhmien pienentämiseen. Jotta kaikki jaksaisivat paremmin.

Nyt olen nähnyt kaiken

Yksi näiden vaalien älyttömimmistä ideoista on varmasti sen vielä kelvottomamman iltapäivälehtemme Naama-vaalikone. Sitähän on siis pakko testata.
Valkkaan itsestäni kuvan, mahdollisimman suoraan edestäpäin otetun, lataan sen naamakoneeseen ja odotan. Ensimmäiseksi osumaksi saan viisikymmenvuotiaan perussuomalaisen miehen Oulusta. Järkytyn.
Huomaan kuitenkin tekstin "kuvasta löytyi enemmän kuin yhdet kasvot". Kone oli jostain syystä tulkinnut myös olkapääni kasvoiksi ja näin ollen Pertsa-perussuomalainen onkin toisen olkapääni näköinen ehdokas. Klikkaan uudelleen omien kasvojeni kohdalta ja saan uuden tuloksen. Nyt ehdokkaani olisi nuori, hieman tylyn näköinen blondi kristillisdemokraatti; jälleen Oulusta.
Poistuessani sivulta klikkaan varmuuden vuoksi vielä kohtaa "En halua Naama-uutisia vaalien jälkeen".

Bibban

Kuka on jo ehtinyt käydä uudessa uljaassa kaupunginkirjastossamme?
Mitäpä mieltä olitte?

Matoa koukkuun

Olen jostain syystä nyt muutamana perjantai-iltana löytänyt itseni tv:n äärestä puoli kahdeksan maissa vailla mitään kummempaa agendaa. Ja noina iltoina olen jumahtanut kakkoselle seuraamaan ohjelmaa, jonka kohdeyleisöön en kyllä sataprosenttisen varmasti kuulu. Kaksi keski-ikäistä ruotsalaista miestä seilailee siellä sun täällä (yleensä jossain missä paistaa aurinko, ja paljon) ja kalastaa. Kaikenmaailman vehkeillä. Mitä ihmeellisimpiä fisuja nousee veneeseen ja sitten hihkutaan niin innoissaan kuin vain ruotsalaiset voi, ja kommentoidaan saaliita. Äärimmäisen viihdyttävää! Nyt oli vihdoin pakko tarkistaa ohjelman nimi. Sehän on, kuinkas muutenkaan, Kalamiehen paratiisit. Ensi viikolla juonipaljastuksen mukaan "Micke taistelee Kuuban rannikolla 15-kiloisen napsijan kanssa ja tämä trooppinen ahven ei hevillä antaudukaan. Saaliiksi saadaan myös komeita piikkimakrilleja". Pakko nähdä.