Lentokone = Vappu

Hei, ja terkkuja Wienistä!
Tulin just, lentomatka sujui mainiosti, ollaan lähdössä kattomaan jalkapalloa alakerran poikien luo, mutta ihan pakko pikana kertoa miten hämmästyttävän pikaisen vappukokemuksen sain. Oikeesti, lentomatkustamisessa on yllättävän paljon samaa kuin vapussa. Ensinnäkin: särkylääke otetaan alas kuohuviinillä. Tehoaaaaaaa. Aina. Kuohuviini juodaan tietysti muovimukista, tosin vappupiknikillä mulla on yleensä mukana kuoharilasit, köh. Kuohuviini aiheuttaa ihastuttavan maailmaasyleilevän rakkauden tunteen, kaikki ihmiset on ihania, tekisi mieli halata kaikkia. Lentokoneessa siitä kyllä voi saada oudon maineen. Syöminen on retkievästelyä muovihaarukoilla. Tavallaan on nälkä mutta ei sitten kuitenkaan niin kovin nälkä. Valkoviini maistuu hyvältä aterian ja kuoharin jälkeen. Ja sitten se tärinä. Vappuna se johtuu darrasta, lentokoneessa mistä lie, mutta tärisee kuitenkin.

Niin että hyvää vappua vaan kaikille! Tai jotain... Wien kuittaa, tää on ihku paikka. :)

Kikka

p.s. Tämän kevään aikana olen nähnyt Victorian, saanut kortin prinssi Charlesilta, ja lähipäivinä etsiydyn kaikkiin mahdollisiin Sissi-paikkoihin. Jipii, kuninkaalliskokemukseni laajenevat!

Democrazia alla cieca

Tuntuu taas olevan demokratia terveellä pohjalla saapasmaassa. Vaikka presidentillä ei ole kunnolla edes arvovaltaa Italiassa, silti tästä monoliiteille myönnettävästä arvonimestä on jälleen syntymässä muhkea poliittinen kiista. Oheisesta linkistä voi lukea, kuinka kypsän aikuisesti etelässä kansanvaltaa käytetään. Kuitenkin toivoisin, että arvon päättäjät pääsisivät mahdollisimman pian keskittymään oikeisiin ongelmiin, joita ei tuossakaan maassa ihan vaan muutamia ole. Suurimmasta osasta selviäisi kuitenkin terveellä poliittisella tahdolla.

Vappu Pariisissa

Jonkun verran absurdilta tuntui lähteä 30.4. kuluvaa vuotta klo 18 kävelemään Montmartrelta Fredriksonin valmistava valkolakki päässä kohti Seinen rantaa viettämään vappua (ks. kuva) le club franco-finlandais´n kanssa. Kuten illan aikana natiivien kanssa käydyistä keskusteluista kävi ilmi, vappu ei enää ole ranskalaisille kuin yksi ylimääräinen vapaapäivä. Voitte kuvitella sen tunteen, joka syntyi ajatellessa, että olen viettämässä vappua uimamatkan päässä Eiffel-tornista kaksi miljoonaisessa kaupungissa sadan muun henkilön kanssa tietäen, että olemme ainoita, jotka vappua tuossa metropolissa viettivät. Joimme Lapin kultaa, Koffia, Karhua, Olvia ja Suomi-viinaa sekä simaa ja joitain muita enemmän ja vähemmän alkoholipitoisia nesteitä. Ilta kului tupakkia poltellen, juoden ja Pariisin murretta puhuen. Sain jopa yhden paikallisessa tiedekeskuksessa työskentelevän vakuuttuneeksi siitä, että hänen täytyy hakea Heurekaan töihin, kun kerran omien sanojensa mukaan niin paljon Suomesta pitää. Tanssia, juomista, karaokea, uusia tuttavuuksia. Kaikkea tätä jatkui jonnekin arviolta puoli viiteen maanantain puolelle. Kaikkiaan juhlissa oli 170 maksanutta asiakasta. Laivan paloturvamääräysten mukaan paikan kapasiteetti on maksimissaan 130 henkeä. Juhlaväki jakautui oleskelullisesti siten, että osa lähti jo ennen puolta yötä ja vielä kahden jälkeen tuli ihmisiä, jotka maksoivat täyden hinnan eli todennäköisesti missään vaiheessa emme rikkoneet muuta kuin kielirajoja.

Juhlien jälkeen piti tietysti pitää jatkot. Paikan tähän tarjosi turkulainen taloustieteilijä, joka fanittaa Steven Seagalia, mikä kävi selväksi heti hänen kämpille saavuttuamme. Tietokoneella lähti pyörimään vanhoja aikido-pätkiä kyseisestä b-tason näyttelijästä ajalta, jolloin Steven oli senseinä Japanissa, kuten minua valistettiin. Matkalla jatkoille, jotka pidettiin Saint-Michelillä, lauloin noin kuusi kertaa putkeen Helan gårin poikia preferoivan arkkitehtiopiskelijan kanssa, joka tuntee Lahden Mikon. Miten pieni tämä maailma voi oikein olla. Ja miten absurdit jatkot olivatkaan. Viinin lisäksi ensimmäinen, mitä suuhuni pistin oli Lomo. Kuuleman mukaan espanjalaista täyslihaa, joka maistui hieman savustetulta poron lihalta. Eli helvetin hyvää. Sitten sytytettiin tupakat ja noustessaan ikkunalaudalle aamun isäntä pudotti taulun päähäni.

Siinä vaiheessa aamua, kun jatkoilla oli allekirjoittaneen ja isännän lisäksi kirjallisuuden jatko-opiskelija, sosiaali-psykologian jatko-opiskelija, Suomalaisessa instituutissa riistopalkalla harjoittelua suorittava sekä puoliksi suomalainen ylikonstaapeli, arvon isäntämme alkoi pitää monologia Timo T.A. Mikkosesta, joka on kuulemma reservin kapteeni ja kohtelee charmantisti naisia. Miehen monologi oli jäätävää kuunneltavaa, vaikka siihen ei ihan jokaista kiinnostuksen ripettä olisi uhrannutkaan. Juttu jatkui ja jatkui reilut neljä tuntia, jolloin isännällä oli jo päässään pilottilasit: ilmeisesti kokeakseen jotain samuutta monologinsa kohteen kanssa. Tiedä häntä. Kellon käydessä noin yhtä maanantaina iltapäivällä rupesi juttu Timosta raastamaan sen verran, että alettiin arpoa, pitäisikö monsieur Mikkoselle soittaa. Tämän kuultuaan puoliksi sammunut puoliksi suomalainen ylikonstaapeli nousi horteen mailta ylös ja huusi:"nyt saatana soitatte sille Timo T.A.:lle". Ei siinä sitten mitään. Kirjallisuutta opiskeleva otti ja soitti ystävälleen Helsinkiin pyytäen tätä soittamaan numerotiedusteluun ja kysymään Timo T.A.:n numeroa. Sehän saatiin ja sitten soitettiin Timolle. Valitettavasti vastaaja vastasi (suomeksi JA englanniksi - totta kai), joten emme saaneet häneen yhteyttä. Toki jätettiin viesti vastaajaan:"hei, soitellaan Pariisista numerosta se ja se - olisi ensiarvoisen tärkeää, että soittaisitte heti takaisin tämän kuultuanne". No Timo ei sitten kuitenkaan koskaan soittanut.

Tämän episodin jälkeen lähdettiin kaupan kautta kohti sateista Luxembourgin puistoa piknikille, olihan kuitenkin vappupäivä ja kello lähemmäs puoli kaksi. Ystävämme ylikonstaapeli kulki koko matkan leipäkori päässään ja toivotti vastaantulijoille bonjour. Yllättävän harva vastasi, mikä oli erittäin epäkohteliasta mielestäni. Tiemme erosi hetkeksi ja jatkojen isäntäkin oli jo kääntynyt kotia kohti kädessään lasi ja toisessa tyhjä Suomi-viina pullo. Puistossa oli kaikkiaan kymmenkunta suomalaista vappupiknikillä ja kori päässä matkaa taittanut ystävämmekin saapui hetken kuluttua luoksemme. Kori päässään - totta kai. Kori toimi sateensuojana ja sen lisäksi spontaanin kerjäämisvietin tykötarpeena. Virassa, mutta vapaalla ollut poliisiystävämme kun otti ja lähti yks kaks yllättäen kerjäämään ympäri Luxembourgin puistoa. "Teki vaan mieli", kertoi hän toimintansa syyksi.

Juomista jatkettiin taukoamatta maanantain alkuiltaan, jolloin mentiin kahvilaan, jossa ei enää myyty meille kahvia, koska paikka meni puolen tunnin päästä kiinni. Tulipahan tuommoinenkin asiakaspalvelun kukkaispaikka nähtyä. Syytä kahvittomuuteen ei koskaan saatu selville. Juotiin sitten pullo vettä neljään tyttöön, ystävämme poliisi joi tomaattimehua. Vesi maksoi rapiat neljä euroa kolmen vartin pullo. Oli jopa Vitteliä, joka on aivan perus lähdevesimerkki täällä ja kaupassa yleensä edullisemmasta päästä. Lasku maksettiin ja halauksin erottiin seitsemän korvilla. Tiistai menikin melko pitkälti hyväntekeväisyyteen, vaikka luovuuden huipussa pohdinkin puoli päivää Hussetilaisen liikkeen yhtymäkohtia Prahan kevääseen 1968. Graduni taustaa, eikä ehkä millään tavalla relevanttia itse työtä ajatellen, mutta kiinnostavaa. Ehkä.