Clericus Cup

Tästä puhuttiin j:n kanssa jo viime viikolla, mutta kun Veivimankelissa on vatvottu Vatikaanin toimia aiemminkin, niin pakkohan tätä on kommentoida. Nimittäin Clericus Cup:ia! Paavi Benedetton oma jalkapallocup käynnistyi Vatikaanissa; palloa on potkimassa osanottajia eri puolilta maailmaa, yhteensä 311 pelaajaa viidestäkymmenestä eri maasta. Tulostakin on jo tullut, lauantaina joukkue Mater Ecclesiae rökitti tiimi Gregorianaa 6-0. Muista cupiin osallistuvista tiimeistä mainittakoon P.S.G. Pontificio Seminario GallicoCroati, Sedes Sapentiae ja Divino Amore. Suosikkini ei voi olla mikään muu kuin viimeksi mainittu, joka pelaa lauantaina 3.3. klo 9.30 (sic) Redemptoris Materia vastaan. Forza Amore!

Vevmangel kehittyy

Tervehdys! Kaikesta päättäen suurpääomakapitalismi on Googlen Bloggerin oston myötä pakottamassa kaikki bloggaavat adoptoimaan google-accountin, joka näyttäisi olevan kiertämätön välttämättömyys. Täten siis kaikki joutuvat rekisteröitymään uudestaan nykyisellä blogger-salasanallaan ja hankkimaan ns. gmail-osoitteen (tai käyttämään vanhaa, jo olemassa olevaa g-mail-tunnusta) saadakseen kirjoittamisoikeuden. Tämä veivimankelin ylläpitäjänkin täytyi nyt tehdä. Ohjeita seuraamalla tämän pitäisi olla suhteellisen helppoa.

En ole vielä täysin selvillä mihin kaikkeen tämä nyt vaikuttaa, ilmeisesti ne joilla ei ole vielä vevmangel-tunnusta saavat sellaisen kirjautumalla palvelun käyttäjäksi ja informoimalla tästä minua, niin todennäköisesti voin lähettää kutsun blogikirjoittajaksi. Tämä myös tarkoittaa, että vastaisuudessa palveluun kirjaudutaan nimenomaan noilla gmail-tunnuksella ja salasanalla.

Päätin myös autarkkisesti siirtää vanhan -J.-osoitteen historiaan ja siirtyä kontribuoimaan blogiin tällä emätunnuksella. Joten - Vevmangel-postit eivät nyt ole pelkkää ylläpitohorinaa.

Ulkonäöstä. Vaihdoin värityksen sinertäväksi, joka oli nopein mahdollinen järkevän näköinen turvautumatta html-värien kaivamiseen, mutta tämä jääköön tilapäiseksi ratkaisuksi sillä peräänkuulutankin nyt kirjoittajakunnalta ulkoasuehdotuksia - haussa ovat:

1) Väriteema - kaikenlaiset värikombinaatioehdotukset (lukuunottamatta keltaista tekstiä violetilla pohjalla) kelpaavat. Käytännössä tämä tarkoittaa a) tekstin väriä, b) taustan väriä, c) linkkien/vierailtujen linkkien väriä d) sivupalkin tekstin/linkkien/vierailtujen linkkien väriä e) otsikkotekstin väriä f) alaotsikkojen väriä.

2) Fonttikokoja - webbiformaatin takia on syytä pitäytyä perusnettikäytössä olevissa fonteissa, kysymys kuuluukin, halutaanko pientä vai suurta. Kummassakin on omat hyvät puolensa.

3) Linkkiehdotuksia vasemman käden linkkilistaan. Jos jotakuta haittaa Irrepressible ihmisoikeusvapaus-kampanjointi(ni) - huh - niin se voidaan poistaa. Kiitän ja kumarran. Palkinnoksi voittaa ainakin kappaleen verran väliaikaista e-kuolemattomuutta. Rakkain terveisin, -J.

PS. Pahoittelen postin sotkuisuutta ja fonttikoon vaihteluita. Sivusto on äärimmäisen hidas postittaessani tätä.

Näillä main...

Onnea 1-vuotiaalle Veivimankelille!

Turvallisuusuhka

Nyt olisi Kari "turvallisuusuhka" Rajamäellä tehtävää. Vapauttakaa Porin lenkkeilijät!

Rikolliset miehet kuriin !

Eräänä päivänä oli harmaata ja sateista. Oli keskipäivä. Lähdin tapani mukaan lenkille, vaikka sateli. Lenkkireitillä ei paljon muita näkynyt paitsi yksi lenkkeilijä, joka oli mies. Aloin hieman pelätä, koska ei muita kulkijoita ollut. Turvakseni kaivoin puhelimeni taskusta, olin puhumassa muka puhelimeen, ja huomasin, että mies katosi. En tiedä, oliko hänellä aikeita, mutta ihan tuntui siltä.

Tällaisia rikoksia sattuu päivällä ja iltaisin. Paljon kehotetaan ihmisiä liikkumaan ja kävely on yksi niistä hyvistä lajeista. Eikö mitään systeemiä voisi keksiä lenkkipoluille esim. poliisikameraa yms., jotta saataisiin tällaiset rikokset kuriin ja olisi kaikilla turvallista liikkua! Onko muilla ollut tällaisia asioita mielessä? Ottakaa naiset kantaa!

Naiset rauhaan
Pori

Satakunnan kansa

Kaiken takana on rakkaus

Jotta emme unohtaisi maailman kauniita asioita tämän päivän mediakuonan ja pyrkyreiden johtamassa markkinaliberalismissa, liitän oheisen kauniin kuvan muistuttamaan meitä elon tien perusasioista. Sitten asiaan. Harhaanjohtavasta otsikosta huolimatta en aio kirjoittaa elämää suuremmasta rakkaudesta, vaan tyydyn kyynisesti kantaa ottaen ilmaisemaan tyytymättömyyteni rakkaus-sanan väärinkäyttöön. Eikö rakkaudessa ole kyse jostain intiimistä, henkilökohtaisesta, vähäverisyyttä aiheuttavasta tunteesta, jota ei korvaa mikään milloinkaan? Toki rakkautta on eri tasoista ja tehoista, mutta en tuhlaa tässä aikaani yliteorisoimalla termiä.

Minkä helvetin takia rakkaudelle pitää määrittää nykyään markkina-arvokin? Olin onnellisempi ennen kuin jouduin tahtomattani tutustumaan henkilöön, jonka nimeä en tässä ala toistaa. Ainahan se on ollut tällaista julkisuuteen heti hinnalla millä hyvänsä, voisi joku todeta, mutta minä en tähän alistu. Huomaan kyllä provosoituneeni suotta, vaikka voisin tämänkin ajan käyttää vaikka lukemalla Tolstoita, joten järjestelmän tehokkuus tuntuu olevan pelottavalla tavalla todistettu.

Pian ilmestyvään "yhteiskunnalliseen dokumenttiin" en tässä enkä toivottavasti muuallakaan ota kantaa. Ironia on hankala laji, ja onnituessaan saa suupieleet koholle. Jääköön tämä tähän.

Kuvalähde: taivasalla.net

Adieu mon coeur

Ai kun mahtista! Edith Piaf-elokuva La vie en rose saa ensi iltansa Berliinissä 8. päivä, eli ylihuomenna. Satuin näkemään jo trailerinkin; suomeksi leffa kantaa nimeä Pariisin varpunen. Mutta milloin Suomen ensi-ilta on? En mistään löytänyt päivämäärää, surettaa. Toivon kovasti että elokuva ei olisi epäonnistunut, Piafin elämäntarinassa kyllä riittää käänteitä enemmänkin kuin yhteen rainaan. Sitäpaitsi Piafia esittävä Marion Cotillard sopii mielestäni rooliinsa, oikean näyttelijän löytäminen ei ole voinut olla helppoa... Pensez à nous?

Myydään rytmitaju!

Ja jottei menisi vallan pakkasessa värjöttelyksi, niin katsastakaahan lämpimiksenne Little Superstar.

Jotensakin valloittava - tai ainakin pelottavasti vangitseva. :)

Siperia opettaa?

Kun nyt taas on luvattu jälleen kylmenevää säätä ensi viikoksi, en voi muuta kuin suositella kaikille luettavaksi Jörn Donnerin viime vuonna ilmestynyttä Isän jalanjäljillä. Kirjassa Donner seuraa isänsä Kai Donnerin 1910-luvulla tekemiä matkoja Siperiaan suomensukuisten kansojen keskuuteen. Nuorempi Donner matkusti Siperiaan 2000-luvulla, ja havainnoi Putinin ajan Venäjää.

Kirjassa on paljon lainauksia Kai Donnerin matkapäiväkirjoista, mm. tammikuusta maaliskuuhun vuonna 1913, jolloin hän oli jäätyä keskelle Siperian tietöntä taivalta matkustaessaan kotia kohti. Donner kuvailee eroa -40 ja -50 asteen pakkasessa:

"Mutta jos lämpö alenee -50 asteeseen ja vieläkin alemma, tapahtuu suuri muutos. Pakkanen vaikuttaa silloin samalla tavoin kuin kova kuumuus; se polttaa kuin tuli ja koko ajan tuntee ikäänkuin seisovansa suuren takkavalkean paahteessa. Hengitys käy vaikeaksi, ja jos sattuu vetämään ilmaa suun kautta sisään, niin tuntuu kuin se tarttuisi kurkkuun kiinni."

Kai Donner piti tutkimiaan samojedeja ihanteellisina esimerkkeinä jalosta alkuperäiskansasta, jonka aitouden ja herkkyyden sivistys (eli venäläiset turkiskauppiaat viinapulloineen) oli tuhonnut. Hänen tutkimukselliset lähtökohtansa ovat vähintääkin kyseenalaisia, mutta eivät ole kirjan oleellisin pointti. Toisaalta en osaa sanoa, mikä se sitten olisi. Minun mieleeni jäivät parhaiten kahden aikatason vertailut, sekä kuvaukset kenttätyöstä ja sen erilaisista, köh, ongelmista.

Mutta parasta kaikesta ovat kuitenkin kirjan runsaat, upeat kuvat. Ne on valikoitu Kai Donnerin ottamista, joukossa on myös poikansa uudempia kuvia. Kirja on taitettu kauniisti ja tehokkaasti: kuville annetaan tilaa, ne puhuvat puolestaan ja kertovat tarinoitaan.

Lisää esim. Agricolassa, Ylen elävässä arkistossa ja Helsingin Sanomissa.