torstaina, kesäkuuta 28, 2007

Linkkivinkki

Hop. Osallistutaan nyt sitten tähän kovasti kohuttuun työajalla bloggailuun. Ei sillä, etteikö töitä olisi, vaan ajattelin jakaa kanssanne museoposti-listalle tulleen linkin Kirjamatkalle Suomeen. En ole sen koommin ehtinyt sivustoon tutustua. Näyttäisi ainakin toimivan kotimaan matkailua harrastavalle oivana kartastona eri paikkakuntien hieman pienempiin kirjailijoihin erikoistuneisiin museoihin, ellei muuta.

Mukavaa kesänjatkoa kaikille!

torstaina, toukokuuta 17, 2007

Norjalaisia yllätyksiä

Kevät ja kesä ovat keveän kirjallisuuden aikaa - vaikka voihan sitä tietysti yrittää suorittaa kaikki venäläiset klassikotkin samalla kun tekee vatsalihasliikkeitä, jos haluaa. :) Mutta itse ainakin huomaan poimivani kirjastosta kevyttä nykykirjallisuutta tai taianomaista fantasiaa, ja ehkä talviaikaa harvemmin niitä kirjoja, jotka haastavat ajattelemaan.

Toisaalla olen kirjoittanut löytöretkistäni norjalaisen Erlend Loen tarinoihin. Minulla oli hänestä ennakkoon mielikuva "näille kirjoille et voi olla nauramatta" -tyyppisenä nykykirjailijana. Sattumalta ensimmäinen Loeni oli Tosiasioita Suomesta, joka sai minut lähinnä pahantuuliseksi. En ymmärtänyt päähenkilön vesineuroosia, minun teki mieli ravistaa häntä, hän ärsytti kommenteillaan enkä meinannut oppia lukemaan Loen tässä kirjassa käyttämää assosiaatio- ja/tai tajunnanvirtatekniikkaa. Ärsyttävä kirja suorastaan. Pidin siitä vasta aivan lopussa, mutta kokonaiskuvaa edes onnistunut loppuratkaisu ei pelastanut. Yllätyksekseni olin pettynyt Erlendiin, pahasti pettynyt.

Minua kehotettiin lukemaan lisää Loen kirjoja, Supernaiivi on kuulema parempi, mutta erityisimmät kehut sai pienoiskirjanen Maria&José. Hain sen kirjastosta ja yllätyin kuvien ja tekstin muodostamasta kokonaisuudesta: tekstiä on kirjassa todella vähän, ja se kulkee koko ajan hienon, graafisen kuvituksen kanssa käsi kädessä. Marian ja Josén rakkaustarina on hieno, yksinkertainen ja mieleenpainuva kaikessa monikerroksellisuudessaan. Jälleen sain siis jotain muuta kuin odotin, mutta tällä kertaa positiiviseen suuntaan: Loe sai minut hykertelemään hyvästä mielestä.

Marian& Josén jälkeen minun on pakko lukea lisää Erlend Loen kirjoja. Supernaiivi on varmaankin seuraava. Onko kukaan lukenut hänen viimeisintä (?) suomennettua kirjaansa Doppler? Sitä on mainostettu yhteiskuntakriittiseksi. Entä muut Loen teokset, mitä mieltä olette? Mariaa& Joséa (pitääkö nuo molemmat nimet taivuttaa?) suosittelen lämpimästi kaikille - kirjan lukee kymmenessä minuutissa ja hyvä mieli on taattu.

Luen harvoin samalta kirjailijalta montaa kirjaa peräkkäin (ellei kyseessä ole sarja), mutta nyt olen lukenut lyhyen ajan sisällä kaksi Loen kirjaa ja kaipaan jo lisää. Ristiriitaisuus ja näiden kahden kirjan erilaisuus herättivät lukuinnostuksen. Nämä ovat kesälukemista!

perjantaina, toukokuuta 11, 2007

Bramborák - perunalätty

Paatoksellisuuden keskellä ajattelin jakaa palan tšekkiläistä kulttuuria kanssanne (niin kuin minä siitä mitään tietäisin). Ruokaohje on vapaasti hyödynnettävissä (Toriäijä obs!). Herkun nimi on siis:

Bramborák - perunalätty

*
6 suurta perunaa
*lasi maitoa
*1-2 munaa
*3 raastettua valkosipulinkynttä
*tasainen lusikallinen hienonnettua meiramia
*veitsenkärjellinen pippuria
*täysi lusikallinen suolaa
*6 lusikallista karkeita vehnäjauhoja
*rasvaa paistamiseen

Raasta pestyt ja kuoritut perunat ja purista neste pois. Kaada päälle kuuma maito ja anna imeytyä. Tee suolasta, valkosipulista, meiramista, pippurista, munista ja jauhoista seos ja lisää peruna-maitoseokseen. Valuta rasva kuumalle pannulle ja paista ilman kantta, jotta lätyt paistuvat läpikotaisin. Tarjoa perunalätyt lisäkkeenä tai syö sellaisenaan. Toimii tuoreen salaatin kanssa. Ehkä hieman puolukka- tai karpalosurvosta till. Kuulemma käy kylmänäkin.

Vypadá do špatně

Böömin kielen opintoni etenevät kuin kansalaisoikeudet normalisaation aikana, mutta eteenpäin mennään, kuten kuuluisa mummo hangessa huhujen mukaan on todennut. Otsake taipuu vapaasti kääntäen "asiat näyttää huonolta" - korjaa, Jipsukka, jos olen väärässä. Viittaan tällä taannoin palavan kapitalismin kritiikin sävyttämään avautumiseeni akateemisen dialogin näköalattomuudesta ja yksipuolisuudesta tämän päivän Suomessa. Rakenteellisia muutospaineita on monessa suhteessa, mutta kehitys ei palvele tarkoitustaan, jos yksittäisille toimijoille annetaan liikaa valtaa, eikä rakentavaa keskustelua käydä. Muotisanoja viljelemällä saati suuria nimiä pudottelemalla ei saada aikaan muuta kuin änkyröintiä ja poteroiden kaivamista suohon. Yliopistojen yhteenliittymät ja hallinnollinen hienosäätö ei hyödytä pitkällä aikavälillä mitään, elleivät eri alueiden toimijat käy keskenään avointa keskustelua ja ole valmiita ajamaan yhdessä valveutuneiden poliitikkojen (jos sellaisia on) yliopistojen perusrahoituksen kuntoon saattamista. Siinä pitää olla valmis pistämään itsensä likoon useaksi vaalikaudeksi. Kauhukuva on, että elinkeinoelämä saa liikaa valtaa tutkimuksen ohjaamisessa tarkoitusperiinsä, eikä siinä kehityksessä ole montakaan voittajaa humanistien keskuudessa. Jos kohta on alueellisesti muualla kuin Vantaanjokilaaksossa, elleivät maakuntayliopistot käy keskenään kehityskeskusteluita yhdessä pääkaupunkiseudun kanssa. Kaikki toimintamallit ja -muodot on otettava huomioon, eikä pidä jäädä näppäilemään oman mallinsa kanssa yksin ja huomata kymmenen vuoden päästä, että ehkä sille dialogille olisi aikanaan ollut paikkansakin.

Minua henkilökohtaisesti korpeaa messiaanisen statuksen antaminen yksittäisille toimijoille ja tätä kautta kaikki raportit, mitä nämä vapahtajat suoltavatkaan, otetaan jumalan sanana. Eräs esimerkki tästä on Himpen visio, joka ilman kriittistä tarkastelua johtaa väärä pää edellä puuhun kiipeävän valtioneuvoston antamaan mandaatin markkinavoimille tuomaan ohjausvaikutuksiaan "Huippuyliopiston" kautta Suomen akateemiseen yhteisöön, mikäli sellaista edes on. "Huippuyliopisto" -hankkeessa on omat hyvät puolensa, mutta ilman kunnon avointa akateemista ja yhteiskunnallista keskustelua yliopistojen rahoitustavat vääristyvät. Yliopistoja ei voida, eikä pidäkään Suomessa, tasapäistää, mutta tasa-arvo laadukkaan perustutkimuksen tekemiseen on ylläpidettävä vastakin.

Kaiken tämän pessimismiltä kalskahtavan realismin keskellä on syytä muistaa, ettei kaikki maailmassa ole himasenpekkoja. Tämän meille kertokoon vuonna 1919 syntynyt folk-laulaja Katie Lee laulussaan "Will to Fail". Mukavaa viikonloppua kaikesta huolimatta.

torstaina, huhtikuuta 19, 2007

Minne menet, Marianne

Testataanpa kirjastoblogaamista, kun lukusalin kapasiteetti on ylittynyt.

Ranskassa käydään vaaliuurnilla tulevana sunnuntaina toivottavasti ahkerasti, jotta presidentiksi valitaan ensi kertaa nainen. Puhdistaisi patriarkaalisen yhteiskunnan homeisia nurkkia kummasti. Mahdollisuus muutokseen on olemassa, sillä uusia rekisteröityneitä äänestäjiä on tullut päivittäin lisää. Useat mielipidemittarit povaavat toiselle kierrokselle kuitenkin kahta miestä, François Bayrouta ja Nicolas Sarkozya. Edellinen koki tänään kohtalaisen arvovaltatappion, kun tuoreimmassa Le Parisienissa Sarkozya avoimesti tukemaan asettuu maan entinen presidentti Valéry Giscard d'Estaing, joka perusti aikanaan Bayroun edustaman puolueen. Tämä saattaa olla positiivinen asia myös Royalille.

Mielipidemittausten tuloksia analysoitaessa on syytä aina muistaa suuri prosenttiosuus, jota edustaa vielä kantaansa miettivät äänestäjät. Heissä on suuri osa potentiaalisia "royalisteja". Vaalien villikortti on vanha parta, edellisten vaalien tosiasiallinen yllättäjä, Jean-Marie Le Pen. Hänen kannattajakuntansa on laajentunut entisestään, mikä on aina uhka vapaalle demokratialle.

Vaaleja leimaa Ranskalle tyypilliseen tapaan keskustelun keskittyminen sisäpoliittisiin asioihin ja erityisesti pyrkimykseen määrittää "ranskalainen identiteetti" uudelleen. Kuulostaa populistiselta ja melkoisen keinotekoiselta ulkopuoliselta, mutta melko ymmärrettävältä, jos ottaa huomioon ulko- ja Europoliittisen keskustelun, jota Ranska on istuvan presidentin aikana käynyt. Suhteet Yhdysvaltoihin eivät ole lämpimimmillään, lähi-idän tilanteeseen ei uskalleta ottaa vaalien alla kantaa ja Euroopan Unioni on mörkö, jota on syytä välttää peilattuna perustuslaillisen kansanäänestyksen tulosta vasten.

Vaalisloganit kunkin osalta on syytä vielä lopuksi mainita. Niistä voi sitten kukin vetää johtopäätöksensä.

François Bayrou "La France de toutes nos forces" - Kaikkien voimavarojemme Ranska. Melkoisen keskusta-oikeistolaista.

Nicolas Sarkozy "Ensemle tout devient possible" - Yhdessä kaikki on mahdollista. Normaalia oikeistopopulismia.

Ségolène Royal "Plus juste, la France sera plus forte" - Oikeudenmukaisempana Ranska on vahvempi. Sopii sosialisteille.

Jean-Marie Le Pen "Tous ensemble relevons notre France" - Yhdessä vapautamme meidän Ranskan. Populismia äärioikeistolaisittain.

sunnuntai, huhtikuuta 15, 2007

Voehan vuotos

No niin. Hallitusohjelmasta ollaan saatu muutamia otteita, eikä hyvältä vaikuta. Vihreät ovat ottamassa ristikseen lisäydinvoiman, väljät vesilait (vaikkei Vuotoksen tapausta avattaisikaan, moni muu kestämätön ratkaisu on mahdollisesti tuloillaan) ja melkoisen ympäripyöreän ilmaisun mitä tulee EU/ETA-alueen ulkopuolisten opiskelijoiden lukukausimaksuihin. Suhtaudun myös varauksella "Huippuyliopisto"-hankkeeseen sekä uuteen "superministeriöön", joka aiheuttaa märkiä unia sekä elinkeinoelämän huipulla että duunarien keskuudessa. Paha vaan, että jälkimmäisten (sekä heidän lasten) sängyt kastelee epävarman tulevaisuuden peloissa sama neste, mikä virtaa ensiksi mainittujen korvien välissä.

Ministerisalkkuja en ala arvuutella muulta osin kuin ulkoministerin osalta. Sale se ei ole, vaan hän tyytynee unilukkaroimaan puhemiehen pallilta. Sen sijaan Merikasarmin ylijohtoon kavunnee meidän mies, linjanvetäjä, parlamentaarikko jo vuodesta 1975. Valtioneuvoston kokemusta hällä jo on. Puhumattakaan ulkoasiainvaliokunnan 16-vuotisesta jäsenyydestä 4-vuotisen varajäsenyyden kera. Villi hevonen, myönnän, enkä ehkä haluaisi siihen uskoa itsekään, mutta kun kerran kokoomus pestin itselleen sai, tähän pelimerkkini veikkausmielessä pilke silmäkulmassa sijoitan. Huomenna se selviää. Jollain tavalla valinnan voisi jopa ymmärtää, jos ajatellaan, että 36 vuotta tämän vaalikauden päättyessä Arkadianmäellä heiluneelle aikuisen naisen ex-heilalle halutaan antaa jokin merkittävä posti ennen eläköitymistään. Siis ymmärtämään ainoastaan hyvä veli -logiikan valossa. Muutenhan tuossa ei ole mitään järkeä. Jos kohta tulee olemaan porvarillisessa pahoinvointivaltiossakaan.

keskiviikkona, maaliskuuta 28, 2007

Ajankohtaista, todella.

Uusimmassa Historiallisessa Aikakauskirjassa (1/2007) päätoimittaja Pirjo Markkola joutuu kerrankin toivomaan, ettei julkaisun teema olisi ajankohtainen. Mutta kun se on, HAik osuu kerrankin erittäin hyvin keskelle keskustelua. Sen teemana on nimittäin Itämeren ympäristöhistoria.

Dosentti Simo Laakkonen Helsingin yliopistosta kirjoittaa Itämeren ympäristöhistoriallisen tutkimuksen puutteesta. Itämerta, tuota "maailman saastuneinta ja suojelluinta merta", on tutkittu paljon luonnontieteellisesti, ja toki myös kulttuuri- ja yhteiskuntahistorian kannalta ja jopa meriarkeologisesti. Mutta ympäristöhistoriallinen tutkimus on vasta alkamassa. Simo Laakkonen esittää lujasti, ettei Pohjois-Euroopan historiantutkimuksella ole pohjaa, jos Itämeri sivuutetaan.

Laakkonen esittää hyviä pointteja ja perustelee Itämeren ympäristöhistoriallisen tutkimuksen tarpeen hyvin. Olen ehdottomasti samaa mieltä, että sellaista tarvitaan! Artikkelinsa lopussa Laakkonen päätyy kehumaan omaa yliopistoaan maailmanlaajuisesti harvinaisesta Itämerta koskevasta tutkimusverkostosta. Se kuulostaa kieltämättä hyvältä: monitieteellistä ja hyvin osuvasti neljään pääteemaan jaoteltua tutkimusta (pääteemat ympäristötutkimuksen, -median, -politiikan ja -tekniikan historiallinen kehitys). Tulevaisuus olisi siis Itämeren tutkimukselle valoisa, jos vain jostain saataisiin rahaa. Tutkimusrahoituksen puute on ajanut tämänkin tutkimusverkoston vaikeuksiin. Ikävän tuttua kieltä, vaikka tutkimusaihe olisikin näin ajankohtainen ja tärkeä, mitä Itämeri juuri nyt ja lähitulevaisuudessa on.

En ole vielä lukenut HAikia kuin vähän matkaa alusta, mutta kieltämättä ympäristöhistoriallinen teemanumero on kiinnostava. Tämä numero sisältää lisäksi niin Mauno Jokipiin kuin Eino Jutikkalankin muistokirjoitukset. Päätoimittajan sanoin:

"Hänen [Jutikkalan], samoin kuin muiden poisnukkuneiden arvostettujen tutkijoiden muistoa voi kunnioittaa jatkamalla tieteellistä keskustelua ja tavoittelemalla tutkimuksen tinkimätöntä tasoa."

lauantaina, maaliskuuta 24, 2007

Rothko makkariin?

Guardianin taidesivut noteeraavat aina mielenkiintoisimmat (ja tietysti suurimmat) taidekaupat. Nyt on myynnissa Mark Rothkon White Center (1950), ja myyjänä kukas muukaan kuin David Rockefeller. Hänellä tiedetään olevan kokoelmissaan modernismin aarteita vähän isommankin museon verran; hankintoja, jotka hän on usein tehnyt MoMA:n kanssa yhteistyössä. Nyt on siis Rothkon aika lähteä, syyksi Rockefeller ilmoitti kaikessa yksinkertaisuudessaan maalauksen arvon nousseen enemmän kuin minkään muun hänen kokoelmissaan. Hinnan odotetaan kipuavan hulppeaan 46 miljoonaan dollariin, mikä olisi suurin koskaan sodanjälkeisen modernismin teoksesta huutokaupassa maksettu summa. Rockefeller itse hankki maalauksen 1960-luvulla alle sadallatuhannella dollarilla. Kuolemansa jälkeen Iso R. on ilmoittanut lahjoittavansa suuren osan kokoelmastaan MoMA:lle. Taidekauppa on tietysti suuren rahan globaalia bisnestä ja tämän hintaluokan teokset päätyvät varmuudella Lähi-idän öljypohattojen tai japanilaisten liikemiesten yksityiskokoelmiin, mutta silti haluaisin olla kärpäsenä Sothebys´n katossa, kun kauppa tehdään. Nyt on Rotkon aika.