Tiedättehän ne kirjat, jotka eivät etene millään? Joiden lukemiseen menee vähintään kaksi viikkoa, ja jäljellä olevia sivujen vähenemistä seuraa melkein taskulaskimen kanssa. Niin, tiedän kyllä valtio-opin ja kasvatustieteen tenttikirjat, mutta valitettavasti on olemassa myös sellaisia romaaneja. Luen juuri yhtä sellaista. Ernst Brunnerin Malja Tomullesi kertoo Ruotsin kansallisrunoilijan Carl Michael Bellmanin elämästä. Erikoisen tästä kirjasta ja sen lukemisen hitaudesta tekee se, että (toisin kuin tenttikirjat) Brunnerin teksti kulkee eteenpäin koko ajan ja on hauskaa ja värikästä ja kuvailee kivasti 1700-luvun Tukholmaa. Kirja on oikeasti kiinnostava! Mutta silti olen kolmessa illassa edennyt alle sata sivua, mikä on minusta kummallista. (Ihmettelin tätä Lammikselle eilen, terkkuja.) Malja tomullesi ei ole mikään kovin paksu kirja, mutta tätä tahtia sen lukemiseen tulee menemään hyvä tovi...
Sitten on olemassa niitä kirjoja, jotka voi lukea haukkaamalla. Joiden seurassa ehtii olla vain tunnin tai kaksi, päivän tai pari, kun ne jo loppuvat. Tuhatkin sivua voi kulua huomaamatta siinä itkun ja naurun lomassa, kun tarinaan vain uppoaa niin kovin syvälle. Äkkiä mieleen tulee esimerkiksi norjalaisen Lars Saabye Christensenin palkittu romaani Velipuoli, jota en alkuun pääsemisen jälkeen meinannut malttaa käsistäni laskea. Kirja, jonka loppumista pelkää ja jota on ikävä heti sen päätyttyä. (Minulle sellaisia ovat myös monet fantasiakirjat, kuten Robin Hobbin, Ursula LeGuinin ja tietysti Tolkienin tuotannot, mutta niistä ehkä joskus toiste. Ehkä, ehkä ei.)
Eihän lukemisen nopeus ole mikään mittari, ei tietenkään, en minä niin tyhmä ole että sellaista väittäisin. Yritän vain sanoa, että nopeaan kirjojen vaihtuvuuteen tottuneena yhteen pysähtyminen yli viikoksi tuntuu vähän kummalta.
Palatakseni Brunneriin, minua kyllä ihmetyttää kirjan hidas lukutahti. Johtuuko se vain tekstin monipuolisuudesta ja värikkyydestä, niin että lauseita on vain luettava hitaammin? Mahdollisesti. Kilpikonnatahdista huolimatta Malja tomullesi on jo vienyt minut mukanaan, niin että odotan iltaa ja sen pariin pääsemistä - vaikka se etenisikin vain kolmekymmentä sivua kerrallaan. Jos kokeilette sitä joskus, niin kertokaa miten teille kävi! :)
Kikka
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Kas, jännittävää, koska itse en vielä ole saanut Velipuolta loppuun; en oikein tiedä miksi se on jäänyt kesken. Olen jumahtanut n. sivun 160 paikkeille, kun Arnold karkaa. Ehkä Arnoldin yhdeksänsormisuus pysäytti minut. Kirja kuitenkin odottaa yöpöydällä, lopullista tuomiota eli hyllylepopaikkaa en ole sille vielä suonut:)
Viimeisin kirja, jonka ahmin loppuun oli Jhumpa Lahirin "Kaima". Se kuvaa hienosti ja herkästi bengalilaisen perheen elämää Yhdysvalloissa, isän, joka toimii yliopistotutkijana, äidin, joka on tuomittu lähiöäidiksi ja kaipaa ikuisesti Intiaan sekä Nikolai Gogolin mukaan nimetyn Gogol-pojan, joka on syntynyt Amerikassa eikä tunnista omia juuriaan, saati nimeään jota hän häpeää.
Oi, oiskin kiva kuulla mitkä kirjat teillä on jääny kesken? Tunnustuksia...:)
Velipuolen käyntiinlähteminen kesti, mutta kun se lähti liikkeelle, se vei mukanaan kyllä tehokkaasti. Älä siis vielä anna periksi, hyvähyvä!
Harvoin jätä kirjoja kesken, mutta jos aletaan tunnustaa, niin minun heikko kohtani on 101 Reykjavik. Se oli hyvä kirja, mutta jotain tapahtui ja sen lukeminen vain jäi. Kirjanmerkki on paikallaan vieläkin, mutta olen kyllä ajatellut, että alusta se on aloitettava, kun seuraavan kerran siihen tartun. Moby Dickia en ole vielä lukenut, mutta olen antanut itseni ymmärtää että sen kesken jääminen on aika tavallista. Ilmeisesti himppa raskas kirja?
Englanniksi (tai muulla vieraalla kielellä) lukeminen on paljon hitaampaa. Minulla on vieläkin kesken alkuperäiskielinen Peter Pan. Luen ihan liian vähän vieraskielisiä kirjoja, vaiks tiedän että siitä olisi hyötyä. Nyt meneillään olevan ruotsin kurssin kunniaksi voisi lukea hyllyssä olevan Ronja Rövardotterin. Tuskin liian vaikeaa kieltä. :) Joskus olen ajatellut, että Tuulen viemän voisi lukea alkuperäiskielellä. Joitakin harvoja fantasiakirjoja olen lukenut alkuperäiskielellä, mutta muuten olen tyytynyt suomennoksiin. Laiskuutta...
En anna periksi Kikeroiseni :) Voisin ottaa Velipuolen seuraavaksi jälleen kunhan olen ekaks päätelly Lahirin novellikokoelman "Tämä siunattu koti". En yleensä lue novelleja (Onko Jarpalla jotain hyviä suosituksia?), mutta tämä kyllä on jälleen mahtava. Muuten niistä keskenjääneistä kirjoista vielä: koskaan en saanut loppuun Thomas Mannin Taikavuorta, sadan sivun jälkeen oltiin vasta päähenkilön toisessa päivässä vuoriparantolassa, oh help me...
Lähetä kommentti