Poppamiestä kaivataan

Opinnot kasaan kahdessa viikossa ja työpaikka saattaisi olla taattu. Toistaiseksi voimassa oleva jopa. Muodollinen pätevyys puuttuu. Proseduuri tyssää siihen. Positiivista on huomata, että ehkä sitä sittenkin tulee magisterina saamaan töitä. Mutta ylempään korkeakoulututkintoon on kaikessa kvantitatiivisessa vähyydessään ironisen pitkä matka. Onneksi kevät tulee. Päivät pitenee ja kukaties gradukin etenee. Päivä kerrallaan, sano. Rakkautta ja halauksia teille. Olette ihanan tärkeitä minulle, vaikken kaikessa masentuneisuudessani jaksa siitä aina muistuttaakaan! Sunnuntaina sitten vaaleja valvomaan ja parempaa huomista odottamaan. Kunhan vielä viimeisinä päivinä löytäisivät keskustelun aihetta muistakin asioista, kuin mainonnasta.

Toisaalta Opettaja-lehden pääkirjoitus 6.3.2007 osoittaa, että ehkä niistä on syytä hieman keskustellakin. Viitaten demareiden tv-mainokseen, jossa rahatukulla varustettu oppilas pääsee sisään luokkaan, kun taas omenaa tarjoava ei. Lehdessä kirjoitetaan seuraavasti: "Mainos antaa ymmärtää, että opettaja on lahjottavissa ja vaatii lahjuksia. Mainosta ei voi laittaa edes huonon huumorin piiriin, koska se on niin asiaton, ammattikuntaa halventava ja loukkaava. Kolmesta erilaisesta mainoksesta koostuvassa setissä ei tölväistä muita ammattiryhmiä." Siis hetkinen? Miten huono yhteiskunnallinen lukutaito kansankynttilöiden pää-äänenkannattajan pääkirjoittajalla on? Onko opettajakunta todella näin henkisesti ahtaalla, että mainos täytyy katsoa alentavan ammattikunnan arvoa? Itselleni mainoksen viesti on selvä: koulutuksen maksuttomuus ja tätä kautta kaikille taustoistaan riippumatta tasa-arvoinen mahdollisuus koulutukseen "tarhasta tohtoriksi" - tulevaisuudessakin, kuten jotkut ääni-imurit ovat todenneet. Se on ihan Matti, joka väittää, että tällaisen esille nostaminen luo turhia uhkakuvia tulevaisuuden koulutuspolitiikasta. Kuitenkin keskustelut lukukausimaksuista ja lahjakkaiden oppilaiden korottamisesta muiden yläpuolelle johtaa keskipitkällä aikavälillä siihen, että kun kerran maksuttomuudesta voidaan tinkiä, syntyy vaara, jotta koko periaate kuopataan ja tarjotaan mahdollisuus luoda vastaava järjestelmä kuin vaikkapa Yhdysvalloissa, jossa on yksityisiä sekä valtiollisia kouluja lähtien peruskouluasteesta. Uhkakuva on kärjistetty ja tarkoituksella yliampuva, mutta kärjistyksiä on hyvä pitää esillä silloin, kun ollaan sokeina tekemässä huonoa politiikkaa kestämättömillä ratkaisuilla, kun sen sijaan voitaisiin käyttää resursseja yliopistojen perusrahoituksen järkiperäistämiseen ja kaikkien kouluasteiden opetusryhmien pienentämiseen. Jotta kaikki jaksaisivat paremmin.