tiistaina, syyskuuta 19, 2006

Kasvua?

Ystävät rakkaat, minä olen kasvanut ihmisenä. Lähetin nimittäin juuri äsken professorille graduni toisen käsittelyluvun, enkä ole juuri ollenkaan paniikissa. Tämä on minusta himppa ihmeellistä, kun ajattelee miten törkeästi olen hermoillut jokaista disposition puolikkaankin palauttamista aikaisemmin. Muistatteko?

Syytä muutokseen en osaa sanoa. Ehkä nyt vaan on niin monta juttua kesken, ettei yksi voi kaataa maailmaa. Tai sitten se johtuu kyseisestä työstä: suurin osa luvusta oli kirjoitettu jo kesällä, joten olin jo totutellut sen olemassaoloon, vain osa siitä oli viime hetken tuotosta. Toisaalta olen kyllä viime päivinä saanut opetusta ihan vain rentoutumiseen.

Noh, tuskinpa hätä on tämännäköinen kovin pitkään. Saan tästä versiosta palautetta Myllyntaukselta ja viikon kuluttua lähetän sitten koko seminaariryhmälle kolmospaperini. Lokakuun 3. päivä on sitten The Päivä, kun tulen Turkuun tuomittavaksi viimeistä kertaa tuon seminaarin puitteissa.

Sitä odotellessa nautin olostani ja koetan unohtaa monta asiaa.
Mutta en teitä, ystäväni!
Halauksia!

Ei kommentteja: