Jättimäistä

Kirjaston hyllystä osui käteeni Jättiläinen -leffa, ja vaikka yhteisiltamaa ei saatu aikaan, katsoin rainan viime viikonloppuna. Ja vieläkin pyörii päässä, hassua kyllä. Kesto kolme tuntia ja risat, valmistunut vuonna 1956, sukutarina Texasista. Ei kuulosta järin kiinnostavalta, mutta yllätyin. Aika paljon samoilla linjoilla olen kuin leffatykin arvostelija.

Olen nähnyt Jättiläisen joskus aikoja sitten, ja ainut mielikuvani siitä liittyi James Deaniin öljyä päällään. Minulle tuli ihan uutena juttuna, kuinka voimakkaasti rasismin vastainen leffan sanoma oli. Ja se tehtiin hyvinkin selväksi. Ekstroja sisältävä toinen levy sisälsi mainospuhetta siitä, kuinka Jättiläinen oli merkitsi samaa Texasille kuin Tuulen viemää Georgialle tai Atlantalle. Eli rasismin esittelystä eivät kaikki aikanaan tykänneet, mutta leffa oli paikallaan.

James Deanistahan Jättiläinen yleensä muistetaan, mutta enemmän se kyllä minusta oli Elisabeth Taylorin ja Rock Hudsonin elokuva. Ei sillä etteikö Deanin näyttelisi hyvin, tietty. Samalla leffa osoittaa, miten maskeeraus on tullut harppauksen eteenpäin viidessäkymmenessä vuodessa: lopussa päähenkilöt ovat eläkeiässä, ja kaikkien naamat on harmaat. :)

Muttamutta, kun joskus jatketaan Deanin leffojen katselua, niin olen ehdottomasti mukana myös Jättiläisessä, vaikka nyt jo varastin ja katsoin etukäteen. Ja sitten on vielä se Eedenistä itään... Oi voi, kivaa tiedossa. Tarkistin muuten ja kaikki Deanit löytyy myös naapuriMakuunista. Hyvähyvä.