Kitsch ja Pää kylmänä, Nanook!

Krapulassa on mukava tehdä aivotyötä. Hyödyllisyydestä voidaan olla montaa mieltä. Ajattelin kuitenkin tehdä case studyn kaltaisen tulkinnan Studio Julmahuvin Kept Et Køel, Eskimo! -tilannekomediasta. Studio Julmahuvi on kokonaisuudessaan neroutta lähentelevä läpileikkaus lähihistorian tapahtumista ja loistavaa parodiaa aikamme television purukumimössöviihteestä. Kuitenkin Pää kylmänä, Nanook on tähän asti aiheuttanut minulle pettymyksen muuten mahtavassa kokonaisuudessa.

Lähdenkin tarkastelemaan Kept et Køel, Eskimoa siltä kannalta, että se on taitavasti tehtyä Kitschiä. Jospa tämän jälkeen seuraava katsomiskerta aukeaisikin uudella tavalla. Haen metodologisen pohjan kitschisyyden tulkinnalle Tomáš Kulkan tutkielmasta ”Taide ja Kitsch” [(Umení a kýč) (1994)], 2005. Käytän tässä Eero Balkin suomennosta.

Kulka käsittelee kuvataiteen ohella valokuvausta, kirjallisuutta, musiikkia, arkkitehtuuria, poptaidetta ja postmodernismia, sivuten turistia ja matkamuistoja. Kulka ei suoranaisesti puhu elokuvasta tai televisiosta, mutta katson että kitschiä voi esiintyä myöskin näissä taidemuodoissa. Onnistumiseni jääköön lukijoiden arvioitavaksi.

Karkeasti rajattuna Kulka jakaa kitschisyyden kolmeen ehtoon. Mikäli nämä kaikki osat täyttyvät, kyseessä mitä ilmeisimmin on kitschiä.

1) Kitsch esittää kohteita tai aiheita, joita pidetään yleisesti kauniina tai joilla on selvä tunnelataus.
2) Näiden kohteiden ja aiheiden tulee olla välittömästi tunnistettavia
3) Kitsch ei oleellisesti rikastuta esitettävään aiheeseen liittyviä assosiaatioita.

Ensimmäinen ehto täyttynee suoralta kädeltä, sillä eskimot iglussa herättää meissä kaikissa taatusti tunteita. Joidenkin mielestä näky voi olla kaunis, toisten mielestä ärsyttävän stereotyyppinen, jotkut taas voivat assosioida näyn muinaiseen maantiedon kirjaan. Väliinpitämättömyyskin on tunne, mikäli sellainen tulee jollekin sarjan kulusta mieleen. Hyvä. Siis olemme askeleen lähempänä loppupäätelmää.

Toinen ehto ei jättäne tulkinnan varaa. Jokainen, joka sarjaa on katsonut tunnistaa kyllä näkemänsä. Varmuuden vuoksi nimi vielä kertoo, mistä on kyse.

Kolmas ehtokin tuntuu ilmeisen yksiselitteisesti tulevan täytetyksi. Kukaan keskiverron älykkyysosamäärän haltija tuskin voi väittää, että tarkastelun alla oleva televisiohistoriallinen tekele rikastuttaisi edes rajallisesti aiheeseen liittyviä assosiaatioita. Päinvastoin. Sarja pelaa stereotypioilla jopa hyvän maun rajalle saakka.

Näin ollen kyseessä näyttäisi olevan mitä taidokkaimmin tehtyä kitschiä. Joku varmasti nyt väittää, että samalla tavalla voitaisiin tulkita Studio Julmahuvin jokainen osa-alue ja päätyä siihen lopputulokseen, että koko formaatti on kitschisyyttä puhtaimmillaan. Täytyy kuitenkin pitää mielessä, että ironia ei milloinkaan kuulu kitschiin ipso facto, kuten Kulka meille muistuttaa. Tämä rajaa usean osa-alueen kitschisyyden ulkopuolelle. Jokainen katsokoon dvd-kokoelmaansa miten haluaa. Halusin tässä vain luoda uuden näkökulman, joka muuten olisi jäänyt ehkä ajatusten ulottumattomiin, jonnekin aivokuoren ja hilseen välimaastoon. Pitäkäämme kuitenkin aina mielessä, jotta de gustibus non est disputandum.