Aamun Helsingin Sanomien kulttuurisivujen pääjutun kuvateksti: "Helsingin Sanomien valtakyselyyn vastanneet taiteilijat nimesivät kulttuurielämän mahtavimmaksi vallankäyttäjäksi Helsingin Sanomat".
Että näin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
skip to main |
skip to sidebar
Pölypalloja
-
▼
2007
(27)
- ► toukokuuta (3)
- ► huhtikuuta (2)
- ▼ maaliskuuta (8)
- ► helmikuuta (8)
- ► tammikuuta (5)
-
►
2006
(35)
- ► marraskuuta (1)
- ► heinäkuuta (2)
- ► toukokuuta (3)
- ► huhtikuuta (8)
- ► maaliskuuta (10)
- ► helmikuuta (6)
5 kommenttia:
Osittain tuloksen selittää kyselyn pääkaupunkiseutukeskeisyys: 66 kyselyyn osallistuneesta 111:sta oli pks:lta. Mutta onhan se persiistä, jos tilanne on tämä: ""Kritiikki HS:ssä joko nostaa tai tappaa teatteriesityksen. Pahinta on, jollei kriitikko tule. Silloin esitystä ei ole olemassa", kirjoittaa teatteritaiteen edustaja."
Saman kyselyn kulttuuripoliittisessa osuudessa kulttuuriystävällisemmäksi puolueeksi nostetaan vihreät (31 ääntä) kun kepu (4) ja kokkarit (2) pitävät perää. Ehkä PHS voisi vielä loppurutistuksessa tuottaa yhdet puhekuplat, joiden viesti kuuluisi: Vähän kuin kulttuurin hylkäisit.
Olisipa vain HS kriittinen myös itseään kohtaan...
Niinpä. Vallan mukana, kun tulee aina auttamatta vastuu.
Oma otsikkonsa oli vielä väännetty siitä, että HS voitti Ylen ihan roimasti muilla paitsi musiikin aloilla. Olen vähän pahalla tuulella (huomatkaa kommenttini edelliseen postaukseen), mutta minusta tuollainen uutisointi on vähän lapsellista kilpailua siitä, kumpi on isompi ja mahtavampi.
Mutta onhan se sääli, että valtakunnassa on kulttuurielämän kannalta vain yksi varteenotettava päivälehti. Pieni maa, pienet piirit.
Luin pitkästä aikaa teidän yhteisöblogianne ja tartun nyt tähän - olenhan Gelsinskaja Pravdan kestotilaaja ja kestovihaaja.
Ulkomailla ollessa on lähes surullista, kuinka suomalaista kulttuurielämää käsitellään maan suurimman ja vaikutusvaltaisimman lehden verkkosivuilla. Ainoa oikeasti älyllinen asia oli uutinen Mikko Franckin puuttumiminen Nygårdin televisio-ohjelmasta, koska vaiettiin herra kapellimestarin alkoholiongelmasta sekä ihailemani runoilija Helena Anhavan kirjan puolittainen arvostelu - kokonaista kukaan ei uskaltanut tehdä, koska kyseessä on suomalaisen runouden suurimman auktoriteetin, Tuomas Anhavan, puoliso. Siinä kulkee HS:n raja.
En tiedä, onko verkko verkkoversiolla kovinkaan suurta eroa painettuun, mutta esim. kirja-arvosteluita ei oikein tahdo ilman isän mastercardia saada käsiin.
No, asiaan... Viime syksynä oli mielenkiintoinen radiokeskustelu Ylen Ykkösellä, jossa Pentti Holappa oli noussut Hesarin kulttuuri-imperialismia vastaan [Napit vastakkain -ohjelman verkkoarkistosta varmaan löytyy tuo debatti]. Vastassa oli Saska Saarikoski, kirjalijan poika ja kirjalijan ex-aviopuoliso, joka sanoi kylmän viileästi, ettei se HS:n vika ole jos a) maakunnissa ei tapahdu heinäkuuta lukuunottamatta mitään kirjoittamisen arvoista ja b) muut mediat ovat antaneet HS:lle tällaisen aseman. Ja se, että kirjailijat pelkäävät HS:n kritiikkiä sen näkyvyyden vuoksi on vain kirjailijoiden itse aiheuttamaan fiksaatiota ja riippuvuutta HS:n antamasta julkisuudesta.
Holappa, jo hieman höpöjä puhuva, vanha HS:n kolumisti jäi nuoren hyssyttelevän Saarikosken jalkoihin, koska hänellä ei oikein ollut sanoja perusteluiksi. Holappaa kävi sääliksi, ennen kaikkea siksi että HÄN oli oikeasssa. Keskustelun kuunteleminen tuntui samalta kuin kansalaiskeskustelu ilmastonlämpiämisestä: joillekin tieteiliöille sitä ei ole olemassa, koska siitä ei ole vielä riittävästi tieteellisiä todisteita ja numeroista tiskissä, mutta kun toisen todellisuuden omin silmin näkee, niin näkee (sanoisi Kafka). Esim. täällä jossain kaukana joka ikinen aamu.
Eli... Tyly, äkkiväärä ja väärä johtopäätökseni asiasta on se, että SS istuu HS:n kulttuuritoimiuksen pomona WSOY:n juoksupoikana, vaikka sitä aktiivisesti yritetään kieltää [googlettakaapa Antti Majander ja Leena Majander! Juu, ovat sukua toisilleen] ja se, että Hesarin linja banalisoida ja dikotomisoida suomalainen kulttuurielämä on onnistunut.
Ei, purkauduin vain. Oikeampi johtopäätös on se, minkä me kaikki tiedämme [kuten tiedämme ilmastonlämpenemisestä], että HS on Suomen merkittävin kulttuurivaikuttaja ja käyttää sille annettua valtaansa suvereenisti ja häikäilemättömästi hyväkseen. Ainoa instanssi, joka on sokea tälle mahoilulle, on HS:n päätoimittaja. HS:n kulttuuritoimitus on ollut jo vuosia täysi vitsi koko maassa ja sen vuoksi kannattaakin lukea Helsingin Sanomista ainoastaan urheilusivujen tulokset, koska niitä julkaistessa ko. firma ei pysty valehtelemaan.
Lopuksi: pitää meidän kuitenkin muistaa, että se on vain paikallislehti.
Lähetä kommentti