perjantaina, huhtikuuta 28, 2006

A. O. Karjalainen

Esseen kirjoitustohinassa päätäni alkoi vaivaamaan eräs kysymys. Miksi englantilaiset tutkijat eivät halua väen vängälläkään paljastaa omia etunimiään? Heistä on paljon hienompaa kirjata nimensä muotoon A. J. P. Taylor tai T. O. Lloyd ja sitten vaan kruunataan nimi tittelillä Professor, University of Cambridge tai Professor at the University of Oxford. Ja kun opiskelijapolo yrittää löytää tuplavahvuisten kakkuloiden kanssa, mistä se aaaa jii pee oikein tulee, niin ei vaan löydy. Unfortunately. Tee peekään ei taida tässä tapauksessa tarkoittaa tiukkapipoa tai sitä hiukan härskimpää vaihtoehtoa. On sitä outoja asioita maailma pullollaan.

Ihmettelee
A. O. Karjalainen
Tarjoilija, Turku

tiistaina, huhtikuuta 25, 2006

Tommaatti.


Mikä siinä on kun tomaateista on tullut niin hankalia ja pahanmakuisia? Javisst, äckliga.

Espanjalaiset on kasvatettu lannoitesäkeissä.
Hollantilaiset on punaisia, mutta vetisiä.
Suomalaiset eivät maistu miltään.
Luomutomaatit maksavat 7 eypoa kilo.

Iuh.

maanantaina, huhtikuuta 24, 2006

Avautumista ärsytyksestä

Yksinkertaista humanistityttöä ihmetyttää kovasti eräs asia. Olen istunut liiketaloustieteen vimppoja luentoja tässä töiden ohessa, enkä voi käsittää erästä asiaa: miksi helvetissä jotkut ottavat tietokoneen mukaan luennolle, kun eivät sillä mitään siellä tee? Tai siis tekevät kyllä, ihan tasan kaikkea muuta kuin muistiinpanoja... Nyt joku sanoo, että tietty siksi ettei jaksa kuunnella luentoa, mutta miksei sitä pelaamista, netissä surffailua (telkku.com on aika suosittu sivusto) tai mitä ikinä puuhaakaan, voi mennä tekemään kotiin tai jonnekin muualle? Miksi pitää tulla luentosaliin istumaan eturiviin, että koko muu sali näkee mitä koneella tehdään, ja unohtua näytön ääreen niin että luennoitsijallekaan ei jää epäselväksi, että tietokoneen näprääjä ei taatusti ole kuunnellut sanaakaan? Huomattavan paljon järkevämpää olisi sen sijaan kuunnella luentoa, vaikka ei sitten jaksaisikaan kirjoittaa sanaakaan muistiinpanoja. Jos kerran ei ole edes aikomusta kuunnella/kirjoittaa luennolla, niin eikö voi ihan yhtä hyvin pysyä poissa? Läppärillä pelaaminen aiheuttaa kateudensekaista ärsytystä niissä, jotka tulevat paikalle oikeasti tilaisuuden aiheen takia. Eihän koneesta tietty mitään ääntä tule, ei se sillä häiritse, mutta minusta se vaan on niin äärettömän ärsyttävää... Koko luentosarjalla en ole kenenkään koneellisen (joita on salissa aina kaksi tai kolme) tekevän läppärillään muistiinpanoja. En kertaakaan.

sunnuntaina, huhtikuuta 16, 2006

Nykytaidetta, osa kaksi

Kävin minäkin sitten näin pyhien kunniaksi katsomassa Arsin. Olen kyllä samaa mieltä j:n kanssa siitä, että pienoinen huvipuisto-olo voi iskeä, mikäli ajankohta on sunnuntai, se suosituin museopäivä. Itse vierailin torstai-aamuna heti museon avauduttua, suosittelen lämpimästi. Sain vaellella lähes itsekseni, vain espanjalainen turistipariskunta seuranani.

Pidin näyttelystä suunnattomasti. En kaikista teoksista, jotkut niistä herättivät inhoa ja väristyksiä, kuten Kuivaliharaunio, missä elimiä oli litistetty kaakeliseinän väliin. Ensimmäisen kerran pitkään aikaan tunsin myös saavani jotain irti videotaiteesta. Ehkä syynä oli ääniopastusnauha, jonka lunastin kassalta matkaani. (Annoin kyllä kierroksen jälkeen kiivasta palautetta; audioguidena käytettiin Sonyn PSP -laitetta, joka oli mielestäni hankala hallita. Enkä mielestäni ole täysin pihalla tekniikan viimeisimmistä virityksistä. Itse selostus oli sen sijaan hyvä) Erityisen vaikuttavia olivat Carl Michael von Hausswolffin & Thomas Nordanstadin Hiroshima, Japani, jossa oli kuvattu rappeutunut aavekaupunki, ei ydinräjähdyksen, vaan hiilikaivoksen ehtymisen jälkeen. Samoin teos Tuhkan suut pysäytti pitkäksikin aikaa kuuntelemaan käsittämätöntä väkivaltaa kohdanneiden kolumbialaisten itse tehtyjä lauluja.

Kaksi suosikkiteostani olivat kuitenkin Edouard Levén Siirtymiä -valokuvasarja, jossa taiteilija on kuvannut sarjan mukaillen kotikaupunkinsa museon kokoelmissa olevia barokkimaalauksia, ja sarjasta juuri kuva Haava, jossa ilmiselvästi paikataan kuolemantuomiosta selvinnyttä pyhää Sebastiania. Kuvasto on niin tuttua kristillisestä maalaustaiteesta, että valokuvatekniikan keinoin toteutettuna se hämmentää todella. Toiseen suosikkiini, poptaiteen ja kitschinkin keinoilla rakennettuun teokseen, pylväiden päihin oli aseteltu lumisadepalloja ikään kuin veistoksiksi. Palloja ei kuitenkaan saanut ravistaa; sen sijaan niiden sisällä tapahtui mitä kummalisimpia kohtauksia talvimaiseman keskellä. En muista taiteilijan nimeä -teos jäi sen sijaan mieleen raadollisen hauskana.

Koko Arsia en ehtinyt edes käymän läpi. Jouduin lopettamaan kierroksen Birminghamin valituskuoroon ja kiiruhtamaan junaan, mikä tietysti antaa syyn palata Kiasmaan vielä saman näyttelyn puitteissa.

lauantaina, huhtikuuta 15, 2006

Globalisaatiota ja lukukausimaksuja

Pääsiäisen ilouutinen putoaa tällä kertaa Metsäteollisuus ry:n puheenjohtaja Anne Brunilan suusta(1), kuten Yleisradio verkkouutisessaan kertoo(2) :

Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja Anne Brunila vaatii marginaaliveron laskemista.

Aanulehden ja Turun Sanomien haastattelema Brunila ehdottaa, että korkein marginaaliveroprosentti olisi 50, kun nyt se on 57. Brunilan mukaan verotuksen tulee tukea osaamista.

Lisäksi Brunila pitää mahdollisena, että yliopistoihin tulisi lukukausimaksut. Samalla tulisi kuitenkin luoda kattava stipendijärjestelmä, ettei raha olisi este lahjakkaalle opiskelijalle hän sanoo. Brunilan mukaan Suomessa on tällä hetkellä liikaa ammattikorkeakouluja.

Brunila oli vuonna 2004 vetämässä globalisaatiotyöryhmää. Hänen mukaansa työryhmän tekemät lukuisat ehdotukset eivät ole vielä edenneet kovinkaan paljon.

YLE24, STT
(3)


Joten hyvin on taas pullat uunissa - lukukausimaksut pelastavat homman (koska niillähän maksettaisiin ainakin ilmaiset kopsut kaikista prosepapereista - tai voitaisiin vaikka hankkia kaksi tenttikirjaa yhden sijaan). Yhteiskunnallinen visio on selvä - verotuksen tulee tukea osaamista ja lukukausimaksujen tulee tukea oppimista. Näin se käy.

Allekirjoittaneen mukaan Suomessa on tällä hetkellä liikaa Bruniloita ja ehdotankin ratkaisuksi Bruniloille lukukausimaksuja. Samalla tosin olisi luotava kattava stipendijärjestelmä, joka varmistaisi ettei raha olisi este lahjakkaille Bruniloille.

---

(1) - Ilmaisulla saattanee olla raamatullisiakin ulottuvuuksia.
(2) - Turkulaista valtamediaa seuraavat tietänevät aiheesta tarkemmin - myös Aanulehti [sic] taitaa kertoa asiasta.
(3) - http://www.yle.fi/uutiset/vasen/id32329.html

keskiviikkona, huhtikuuta 12, 2006

Virtuaalimatka


Mitä taiteeseen ja muotoiluun tulee, on Lontoo varmasti maailman kärkipään kaupunkeja. Ja ykköskohde museoista on Victoria & Albert -museum, joka on oma myös suosikkini. Vaikka en ole koskaan siellä käynytkään. Olen koukussa museon nettisivuihin.

Victoria & Albert -museum, V&A, tarjoaa hengästyttävän paketin aivan jokaiselle muotoilusta kiinnostuneelle. Arkkitehtuuria? Varmasti. Arkkitehtuurigalleriasta löytyy tietoa niin struktuureista kuin tyyleistäkin. Muotia ja jalokiviä? Say no more. Sivuilla on kaikki mahdollinen vaikkapa taskuista ja niiden sisällöstä. Valokuvausta? Museo on kerännyt valokuvakokoelmiaan vuodesta 1852, tällä hetkellä se käsittää yli puoli miljoonaa kuvaa. Tutkijalle sivuilla on tietynlaista lisäarvoa. Victoria and Albert Museum Archives on vain klikkauksen päässä. Podcasteissa keskustellaan keramiikasta. Tutkimus & konservointi -osiossa voi katsoa videoita siitä, mitä museossa tapahtuu kulissien takana.

Onko tästä kaikesta sitten hyötyä vain paatuneimmalle museoaddiktille?

Museon nettisivuilta etsitään ennen kaikkea tietoja aukioloajoista; niiden tulee löytyä suhteellisen vaivattomasti. Kaikki muu tulee sen jälkeen, mutta jos haluaa varmistaa asiakkaan saapumisen itse näyttelyyn, on nettisivujen oltava täky. V&A:n perussivujen lisäksi tarjolla ovat hengästyttävät sivut kesän suurnäyttelystä Modernism. Designing New World 1914-1939. Itse näyttely herättänee runsaasti keskustelua modernismin kiivaimpien puolustajien ja verisimpien vastustajien merkkaillessa reviirejään, mutta sillä aikaa tavis-museoasiakas voi täydentää museokokemustaan näyttelyn sivuilla. Sivujen retrohenkisyys kannustaa tarttumaan mahdollisuuteen suunnitella ikioma modernistinen juliste. Ja se on uusimpien museotrendien mukaista learning by doing -toimintaa jos mikä.

Kaiken kaikkiaan V&A:n sivut huutavat ostamaan lentolipun Lontooseen. Mikäli rahat eivät kuitenkaan aivan siihen riitä, voi aina klikkailla online-museokauppaan, joka löytyy sivuilta tässä tapauksessa yhtä vaivattomasti kuin kiinankielinen versio. Markkinoinnista ja oheistoiminnasta on tullut yhä olennaisempi osa museokenttää ja sen V&A -museums on sisäistänyt mallikkaasti, ainakin virtuaaliasiakkaan iloksi.

sunnuntaina, huhtikuuta 09, 2006

Internet-ilmiöitä, osa 2.

Kyynistä humanismiaan voi aina tarvittaessa lieventää öllistelemällä ns. söpöjä eläinkunnan edustajia Cute Overloadissa. Tietynlainen internet-ilmiö tämäkin, eittämättä.

tiistaina, huhtikuuta 04, 2006

Blurb, Blookerit

Mielenkiintoinen kehityssuunta: internet- blogeista on alettu jo julkaista"ihan oikeita kirjoja", ja tottahan sellainen poikii myös omat kirjallisuuspalkinnotkin.

The Lulu Blooker Prize mainostaa olevansa ensimmäinen "blookseille" omistettu palkinto, joka jakaantuu kolmeen kategoriaan: fiction, non-fiction ja comics. Tänä vuonna voittajaksi valittiin Julie Powellin Julie & Julia, 365 days, 524 recipes, 1 tiny apartment kitchen, jossa kolmekymppinen newyorkilaisnainen raportoi kokemuksistaan kokata kaikki 524 reseptiä Julia Child-nimisen naisen kirjasta Mastering the Arts of French Cooking. Ja kirja on myynyt yli 100 000 kpl. Tottahan se täytyi käydä tsekkaamassa.

Moisen Blooker-palkinnon etuhan on nimittäin siinä, että peruskässäri, eli blogi on useimmiten yhä netissä. Näin on myös Julien blogin kohdalla, viimeinen merkintä on elokuulta 2004, varsin yllättäväkin sellainen. Mutta päästäkseen loppuun on aloitettava alusta, mikä kirjan ollessa kyseessä on helppoa, mutta blogia lukiessa tuntuu kuin kelaisi videonauhaa taaksepäin.
Mikä sitten mahtaa olla blogikirjojen tulevaisuus? Joudummeko joskus kärsimään pääministerin tekstarivuodatuksista kovakantisena painoksena?