Nykytaidetta

Huh. Kävin perjantaina katsomassa Kiasmassa Ars 06 -näyttelyn. Olen pysytellyt aika etäällä nykytaiteesta, koska en tajua siitä juuri mitään, mutta Ars 06sta luin nyt niin paljon eri lehdistä, että kiinnostus heräsi ja piti mennä ihan itse katsomaan. Sitäpaitsi olen käynyt Kiasmassa vain kerran aikaisemmin, joskus vuosia sitten, joten sekin puute kaipasi paikkausta.

Näyttelyssä oli hirmu paljon tavaraa. Edelleen suurin osa meni ohi ilman että tajusin yhtään mitään taiteellisesta sanomasta, mutta suureksi yllätyksekseni huomasin joidenkin töiden olevan jopa melko puhuttelevia. Löysin itsestäni aavistuksen ahtaanpaikankammoa kun testasin El Perro taiteilijaryhmän turvakoppia. Yksi hienoimmista oli minusta Charles Sandisonin datainstallaatio Sykli, jonka ääreen unohtui tuijottamaan ja pohtimaan syntyjä syviä pitkäksi toviksi. Äärettömän hauska oli myös birminghamilainen valituskuoro, jonka viisu jäi pyörimään päähän loppumatkaksi.

Sanoisin, että minun kohdallani Ars 06 onnistui näyttelynä, sillä se jossain määrin hälvensi ennakkoluulojani nykytaiteen suhteen. Voisin ehkä jopa mennä katsomaan sen uudestaan... Ehkä. :) Kiinnostavaa oli myös seurata Kiasman yleisöä: nuoria, eläväisen näköisiä ihmisiä, jopa teinejä viettämässä perjantain alkuiltaa. Melkoisen kaukana Ateneumista, jonka hyssyttely-ympäristö ei varsinaisesti innosta teosten kommentointiin. Silti rrrrrakstan Ateneumia ja olen kuitenkin sen turvallisuudessa enemmän kotonani kuin Kiasmassa, jossa ikinä ei tiedä mitä seuraavan kulman takaa löytyy.

Niin että käykäähän katsomassa. Kyllä kannattaa. Ars 06 esillä elokuun loppupuolelle saakka.

Bye Bye Berlusconi!

Italian huhtikuiset vaalit lähestyvät ja politiikan kynänpyörittelijät huhuavat että Silvio "olen politiikan Jeesus ja Napoleon" Berlusconille olisi käymässä köpelösti. Ajankohtaisilla Berliinin filmifestareilla olikin tänä vuonna asiaan liittyen jotain poikkeuksellisen kiintoisaa tarjolla: poliittinen satiiri Bye Bye Berlusconi! , joka on toteutettu saksalais-italialaisin voimin, ja jonka tarkoituksena on herättää italialaiset äänestämään Berlusconi pois virasta huhtikuussa. Juonesta enemmän filmifestarin sivuilla, mutta äksöniä on ilmeisesti tarpeeksi suututtamaan isoherra B:n, sillä filmi on joutunut pannaan Italiassa. Oikeusjuttujen välttämiseksi nimi on myös väännetty muotoon Buonanotte Topolino! (Hyvää yötä Mikki Hiiri!).
Italialaiset (vasemmistolaiset) sanomalehdet ovat myös huomioineet elokuvan. Ainakin La Repubblica ja keskusta-vasemmistolainen Corriere della Sera tarkastelevat leffaa reilun mittaisessa artikkelissa, oikeammalla olevista aviiseista en pikavilkaisulla löytänyt juurikaan mainintoja. Varmaa lienee kuitenkin on, että leffa pyritään kaikin voimin pitämään pois italialaisista teattereista ennen vaaleja -Topolino nähtäneenkin kiikissä sitä ennen vain saksanmaalla.

Linkkejä?

Vevmangel etsii lisäyksiä oikean käden linkkiruutuun (jossa on nyt vain UTU ja BBC). Ylläpidon yhden miehen henkilökunta onnistui tosin jo unohtamaan kaikki eilen Proffassa annetut ehdotukset, joten pistäkää nekin kehiin toistamiseen.

Linkkitoivomukset kommentteina tämän postin alle. Mitään älyttömiä määriä ei varmaan kannata laittaa, ja niitä voidaan ns. "rotaatiomenetelmää" käyttämällä kierrättää aina toisinaan, jos tarvetta ja intoa on.

Edit: Paitsi tuon Topin kiiltomato.netin muistin lisätä.

Whatho!

Kenellekään ei varmaan enää tarvitse todistella Jeeves & Wooster- sarjan (ja tietysti Wodehousen alkuperäisten kirjojen) hienoutta, mutta I say, mitä mahtavia nimiä sarjan sivuhenkilöillä onkaan...

Augustus "Gussie" Fink-Nottle, Marmaduke "Chuffy" Chuffnell, Hildebrande "Tuppy" Glossop ja Harold "Stinker" Pinker ansaitsevat tietysti erikoismaininnan, mutta oma suosikkini on Barmy Fotheringay Phips (jota muuten näyttelee ainakin toisella tuotantokaudella Huonosti käyttäytyvien miesten Martin Clunes, joka käyttäytyy vähintään yhtä huonosti Jeeves & Woosterissa).

Naiset ovat J & W:ssa periaatteessa sivuosassa poikamiesten pelikentällä, yleensä vain Bertien ja ystävien lukemattomien epäonnistuneiden kihlausten yhteydessä esiteltyjä, mutta hameväki aiheuttaa kuitenkin ongelmia kuhnuriklubilaisille. Erityisesti "Bingo" Little rakastuu päättömästi kerta toisensa jälkeen naisiin, joista koituu Bertielle päänvaivaa - itseasiassa Bertien koko elämäntehtävä tuntuu olevan surkeiden idioottiystäviensä auttaminen pinteestä. Onneksi Jeeves on kuitenkin aina paikalla, iltapäiväcocktaileineen ja suunnitelma valmiina.

Niin, ja Jeevesin etunimi? Sehän on tietysti Reginald.

Hidasta ja nopeaa

Tiedättehän ne kirjat, jotka eivät etene millään? Joiden lukemiseen menee vähintään kaksi viikkoa, ja jäljellä olevia sivujen vähenemistä seuraa melkein taskulaskimen kanssa. Niin, tiedän kyllä valtio-opin ja kasvatustieteen tenttikirjat, mutta valitettavasti on olemassa myös sellaisia romaaneja. Luen juuri yhtä sellaista. Ernst Brunnerin Malja Tomullesi kertoo Ruotsin kansallisrunoilijan Carl Michael Bellmanin elämästä. Erikoisen tästä kirjasta ja sen lukemisen hitaudesta tekee se, että (toisin kuin tenttikirjat) Brunnerin teksti kulkee eteenpäin koko ajan ja on hauskaa ja värikästä ja kuvailee kivasti 1700-luvun Tukholmaa. Kirja on oikeasti kiinnostava! Mutta silti olen kolmessa illassa edennyt alle sata sivua, mikä on minusta kummallista. (Ihmettelin tätä Lammikselle eilen, terkkuja.) Malja tomullesi ei ole mikään kovin paksu kirja, mutta tätä tahtia sen lukemiseen tulee menemään hyvä tovi...

Sitten on olemassa niitä kirjoja, jotka voi lukea haukkaamalla. Joiden seurassa ehtii olla vain tunnin tai kaksi, päivän tai pari, kun ne jo loppuvat. Tuhatkin sivua voi kulua huomaamatta siinä itkun ja naurun lomassa, kun tarinaan vain uppoaa niin kovin syvälle. Äkkiä mieleen tulee esimerkiksi norjalaisen Lars Saabye Christensenin palkittu romaani Velipuoli, jota en alkuun pääsemisen jälkeen meinannut malttaa käsistäni laskea. Kirja, jonka loppumista pelkää ja jota on ikävä heti sen päätyttyä. (Minulle sellaisia ovat myös monet fantasiakirjat, kuten Robin Hobbin, Ursula LeGuinin ja tietysti Tolkienin tuotannot, mutta niistä ehkä joskus toiste. Ehkä, ehkä ei.)

Eihän lukemisen nopeus ole mikään mittari, ei tietenkään, en minä niin tyhmä ole että sellaista väittäisin. Yritän vain sanoa, että nopeaan kirjojen vaihtuvuuteen tottuneena yhteen pysähtyminen yli viikoksi tuntuu vähän kummalta.

Palatakseni Brunneriin, minua kyllä ihmetyttää kirjan hidas lukutahti. Johtuuko se vain tekstin monipuolisuudesta ja värikkyydestä, niin että lauseita on vain luettava hitaammin? Mahdollisesti. Kilpikonnatahdista huolimatta Malja tomullesi on jo vienyt minut mukanaan, niin että odotan iltaa ja sen pariin pääsemistä - vaikka se etenisikin vain kolmekymmentä sivua kerrallaan. Jos kokeilette sitä joskus, niin kertokaa miten teille kävi! :)

Kikka

Peruskivi

Foucault resinamatkalla itäiseen Eurooppaan.