Kevät ja kesä ovat keveän kirjallisuuden aikaa - vaikka voihan sitä tietysti yrittää suorittaa kaikki venäläiset klassikotkin samalla kun tekee vatsalihasliikkeitä, jos haluaa. :) Mutta itse ainakin huomaan poimivani kirjastosta kevyttä nykykirjallisuutta tai taianomaista fantasiaa, ja ehkä talviaikaa harvemmin niitä kirjoja, jotka haastavat ajattelemaan.
Toisaalla olen kirjoittanut löytöretkistäni norjalaisen Erlend Loen tarinoihin. Minulla oli hänestä ennakkoon mielikuva "näille kirjoille et voi olla nauramatta" -tyyppisenä nykykirjailijana. Sattumalta ensimmäinen Loeni oli Tosiasioita Suomesta, joka sai minut lähinnä pahantuuliseksi. En ymmärtänyt päähenkilön vesineuroosia, minun teki mieli ravistaa häntä, hän ärsytti kommenteillaan enkä meinannut oppia lukemaan Loen tässä kirjassa käyttämää assosiaatio- ja/tai tajunnanvirtatekniikkaa. Ärsyttävä kirja suorastaan. Pidin siitä vasta aivan lopussa, mutta kokonaiskuvaa edes onnistunut loppuratkaisu ei pelastanut. Yllätyksekseni olin pettynyt Erlendiin, pahasti pettynyt.
Minua kehotettiin lukemaan lisää Loen kirjoja, Supernaiivi on kuulema parempi, mutta erityisimmät kehut sai pienoiskirjanen Maria&José. Hain sen kirjastosta ja yllätyin kuvien ja tekstin muodostamasta kokonaisuudesta: tekstiä on kirjassa todella vähän, ja se kulkee koko ajan hienon, graafisen kuvituksen kanssa käsi kädessä. Marian ja Josén rakkaustarina on hieno, yksinkertainen ja mieleenpainuva kaikessa monikerroksellisuudessaan. Jälleen sain siis jotain muuta kuin odotin, mutta tällä kertaa positiiviseen suuntaan: Loe sai minut hykertelemään hyvästä mielestä.
Marian& Josén jälkeen minun on pakko lukea lisää Erlend Loen kirjoja. Supernaiivi on varmaankin seuraava. Onko kukaan lukenut hänen viimeisintä (?) suomennettua kirjaansa Doppler? Sitä on mainostettu yhteiskuntakriittiseksi. Entä muut Loen teokset, mitä mieltä olette? Mariaa& Joséa (pitääkö nuo molemmat nimet taivuttaa?) suosittelen lämpimästi kaikille - kirjan lukee kymmenessä minuutissa ja hyvä mieli on taattu.
Luen harvoin samalta kirjailijalta montaa kirjaa peräkkäin (ellei kyseessä ole sarja), mutta nyt olen lukenut lyhyen ajan sisällä kaksi Loen kirjaa ja kaipaan jo lisää. Ristiriitaisuus ja näiden kahden kirjan erilaisuus herättivät lukuinnostuksen. Nämä ovat kesälukemista!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
8 kommenttia:
Itse olen lukenut vain tuon Supernaiivin, joka on kyllä ihan kuningas (se hakka, se hakka - ett bankebrett), kukapa ei salaa toivoisi, että voisi eksistentiaalisesti vain regressoitua.
Olen myös kuullut, että Fakta om Finland ei ole se josta pitäisi aloittaa. Itselläni on hyllyssä myös "L", mutta en ole koskaan päässyt siinä projektissa useampia kymmeniä sivuja pidemmälle.
No niin, eli minunkin pitänee kiireimmän kaupalla siirtyä Supernaiiviin. Jos luet L:n kesällä, niin kerro mitä pidit! Fakta om Finland ei tosiaankaan ollut oikea kirja aloittaa tutustuminen Loeen...
Ja lisäähän ihmeessä Lyhytaaltoradio Vevmangelin linkkilistalle. :)
Ai niin, voinhan linkittää sen Lyhytaaltoradion omaanikin, jooko? Tai no, tein sen jo. :)
No ei kauaa kestänyt kun joku sen löysi...
ja toki saa linkittää, ketjutin itsekin ympäriinsä nyt.
...piti vielä lisäämäni, että täytynee käydä hakemassa tuo Maria & Jose kirjastosta. Uskaltaisikohan sitä yrittää ruotsiksi.
Pieni on blogienkin rajaton maailma. :)
Hyvä idea yrittää Mariaa& Josea ruotsiksi! Kirja on niin kovin pieni, että siitä kyllä saattaisin selvitä jopa minä ruotsin 2-arvosanallani.
Loe ja Supernaivi ovat kyllä mahtavia, suosittelen tutustumaan. Ystävät ovat kovasti kehuneet Doppleria, johon on jo kerennyt ilmestyä jatkoa teoksessa Volvon kuorma-autot!
Olen lukenut Supernaiviin ja Tätt om Finnland lisäksi myös jokunen vuosi sitten sen lastensatukirjan, jonka nimeä en tähään hätään kyllä muista. Hakka oli verraton ja faksipaperi myös, mutta se lastensatukirja oli parhain.
Yleisesti olen muuten sitä mieltä, monien muiden asioiden lisäksi, että kun joku suosittelee jotain kirjaa tai kirjailijaa, niin ottaa hieman selvää ko. kirjailijoista tai ainakin lukee muutamia arvosteluja kirjailijan kotimaasta, mikäli mahdollista [voin kertoa, ettei Orhan Pamukista irronnut paljoakaan tietoa turkinkielisiltä verkkosivuilta ja määrällisesti muutenkaan ;-)].
Ennen kaikkea kuitenkin pitäisi malttaa aloittaa kirjailijaan tutustuminen hänen varhaisimmista töistään ja jatkaa kronologisesti sitten siihen tuoreimpaan. Näin näkee kirjalijan kehityksen, eikä heittäydy suoraan yhden kirjan viettelemäksi. On joskus käynyt niinkin, että potentiaalisen suosikkikirjailijan tuotanto on jäänyt kesken, kun olen aloittanut väärästä kirjasta. Harmi.
Allekirjoittaneelle Loe on lähtökohtaisesti vetelä kirjailija (josko se nyt ketään kiinnostaa), pohjoismaista suosivalle tämä diletantti suosittaisi ennemmin salamyhkyräisen islantilais-Sjónin teoksia. "Sinun silmäsi näkivät minut" on ihan yhtä höttöä kuin Loen tuotanto, mutta tuhannesti kauniimmassa ja maailmojasyleilevämmässä muodossa.
Vaan sille, joka lastenkirjaston puolelle uskaltaa eksyä, nimimerkki Lukulampunkin ilmeisesti tarkoittamat satukirjaset ovat oivaa ja ennen kaikkea oivaltavaa kirjallisuutta. Kyseessä on ainakin Suomessa neljänteen suomennettuun osaansa ulettunut Kurt-sarja, jonka osiosta varsinkin keskikastin edustajat "Kurtin käytöshäiriö" ja "Kurt on tärkeä" ovat mahottoman hienoja. Aina kun massan (massin?) perässä juokseva trendikirjailija pääsee irrottelemaan pseudopsykologisoivasta pullamössömöhnästään surrealistisempaan lokeroon, sietää ainakin odottaa jotain mielenkiintoista. Siksi ahdistava kirjallinen maailma voi pienelle taiteilijarukkaselle olla.
Lähetä kommentti