Nykytaidetta, osa kaksi

Kävin minäkin sitten näin pyhien kunniaksi katsomassa Arsin. Olen kyllä samaa mieltä j:n kanssa siitä, että pienoinen huvipuisto-olo voi iskeä, mikäli ajankohta on sunnuntai, se suosituin museopäivä. Itse vierailin torstai-aamuna heti museon avauduttua, suosittelen lämpimästi. Sain vaellella lähes itsekseni, vain espanjalainen turistipariskunta seuranani.

Pidin näyttelystä suunnattomasti. En kaikista teoksista, jotkut niistä herättivät inhoa ja väristyksiä, kuten Kuivaliharaunio, missä elimiä oli litistetty kaakeliseinän väliin. Ensimmäisen kerran pitkään aikaan tunsin myös saavani jotain irti videotaiteesta. Ehkä syynä oli ääniopastusnauha, jonka lunastin kassalta matkaani. (Annoin kyllä kierroksen jälkeen kiivasta palautetta; audioguidena käytettiin Sonyn PSP -laitetta, joka oli mielestäni hankala hallita. Enkä mielestäni ole täysin pihalla tekniikan viimeisimmistä virityksistä. Itse selostus oli sen sijaan hyvä) Erityisen vaikuttavia olivat Carl Michael von Hausswolffin & Thomas Nordanstadin Hiroshima, Japani, jossa oli kuvattu rappeutunut aavekaupunki, ei ydinräjähdyksen, vaan hiilikaivoksen ehtymisen jälkeen. Samoin teos Tuhkan suut pysäytti pitkäksikin aikaa kuuntelemaan käsittämätöntä väkivaltaa kohdanneiden kolumbialaisten itse tehtyjä lauluja.

Kaksi suosikkiteostani olivat kuitenkin Edouard Levén Siirtymiä -valokuvasarja, jossa taiteilija on kuvannut sarjan mukaillen kotikaupunkinsa museon kokoelmissa olevia barokkimaalauksia, ja sarjasta juuri kuva Haava, jossa ilmiselvästi paikataan kuolemantuomiosta selvinnyttä pyhää Sebastiania. Kuvasto on niin tuttua kristillisestä maalaustaiteesta, että valokuvatekniikan keinoin toteutettuna se hämmentää todella. Toiseen suosikkiini, poptaiteen ja kitschinkin keinoilla rakennettuun teokseen, pylväiden päihin oli aseteltu lumisadepalloja ikään kuin veistoksiksi. Palloja ei kuitenkaan saanut ravistaa; sen sijaan niiden sisällä tapahtui mitä kummalisimpia kohtauksia talvimaiseman keskellä. En muista taiteilijan nimeä -teos jäi sen sijaan mieleen raadollisen hauskana.

Koko Arsia en ehtinyt edes käymän läpi. Jouduin lopettamaan kierroksen Birminghamin valituskuoroon ja kiiruhtamaan junaan, mikä tietysti antaa syyn palata Kiasmaan vielä saman näyttelyn puitteissa.