Nyt olisi Kari "turvallisuusuhka" Rajamäellä tehtävää. Vapauttakaa Porin lenkkeilijät!Rikolliset miehet kuriin !
Eräänä päivänä oli harmaata ja sateista. Oli keskipäivä. Lähdin tapani mukaan lenkille, vaikka sateli. Lenkkireitillä ei paljon muita näkynyt paitsi yksi lenkkeilijä, joka oli mies. Aloin hieman pelätä, koska ei muita kulkijoita ollut. Turvakseni kaivoin puhelimeni taskusta, olin puhumassa muka puhelimeen, ja huomasin, että mies katosi. En tiedä, oliko hänellä aikeita, mutta ihan tuntui siltä.
Tällaisia rikoksia sattuu päivällä ja iltaisin. Paljon kehotetaan ihmisiä liikkumaan ja kävely on yksi niistä hyvistä lajeista. Eikö mitään systeemiä voisi keksiä lenkkipoluille esim. poliisikameraa yms., jotta saataisiin tällaiset rikokset kuriin ja olisi kaikilla turvallista liikkua! Onko muilla ollut tällaisia asioita mielessä? Ottakaa naiset kantaa!
Naiset rauhaan
Pori
Satakunnan kansa
3 kommenttia:
Olen sanaton.
Asia on vakava ja avointa keskustelua olisi lisättävä. Kameroiden lisääminen ei tuo turvallisuutta - ainakaan lenkkipoluille. Ongelmaksi muodostuvat kustannukset ja riittävä kameroiden määrä. Miten kattaa kameroilla koko metsä ja eikö siinä liikuta jo kyseenalaisissa rajoissa mitä tulee jokaisen perusoikeuksiin ja yksityisyyden suojaan? Suhtaudun skeptisesti valvonnan lisäämiseen entisestään, kun nykyisenkään ylläpitoon ei tunnu riittävän resursseja.
Sen sijaan henkilökohtaisella tasolla turvallisuutta lisääviä tekijoitä on olemassa varsin edullisesti saatavilla. Kännykän mukana pito tuntui esimerkkitapauksessa olevan riittävä keino saada hiippari häipymään. Kyynelkaasun kaltaisia astmapiipun kokoisia saa kaikki, jotka hakevat asianmukaiset luvat moisten kantoon. Onpahan niitä kannettavia härpäkkeitä, joista lähtee korvakäytäviä vaurioittava ääni päällekarkaajien karkoittamiseksi. Eikä mikään näistä ole niin hankala mukaanotettava, etteikö niiden kanssa voisi lenkille mennä.
Yksi suurimmista haasteista löytyy mielestäni rikosten jälkihoidossa. Miten taata uhreille riittävä tukiverkko terapioineen ja kuinka luoda sellainen ilmapiiri yhteiskuntaamme, jossa uhrin ei tarvitse pelätä rikosilmoituksen tekoa? Häpeä on olemassa aina (puhutaanhan pahimmman laatuisesta intimiteetin loukkauksesta), mutta se on yleisesti hyväksyttävä avoimen keskustelun kautta. Avointa keskustelua ei pidä vaatia vaikkapa raiskausten uhreilta (elleivät nämä itse ole siihen valmiita) vaan sen sijaan muilta toimijoilta ja asiantuntijoilta. Kansalaisjärjestöiltä, lääkäreiltä, mielenterveystyöntekijöiltä, poliitikoilta, sosiaalityöntekijöiltä, sisäministeriöltä jne. Unohtamatta tietenkään vastuullista journalismia.
Yleinen mielipide on käännettävissä sellaiseksi, että on häpeä, kun vapaassa demokraattisessa yhteiskunnassa joutuu pelkäämään päivälläkin sen sijaan, että uhrit joutuisivat syyttämään itseään, kun antoivat tällaista tapahtua.
Sitten kolikon kääntöpuoli eli rikosten tekijät (ja usein niiden uusijat). Lainsäädäntöä on mielestäni tarkistettava siten, että on voitava nykyistä useammin saattaa seksuaalirikolliset pakkohoitoon ja yhdistelmähoitoja pitkittämällä vähennettävä rikosten uusiminen. Osittain tässäkin on kyseessä resurssiongelma, mutta meille kaikille paremman huomisen vuoksi ongelmiin on uskallettava puuttua ja poliittista tahtoa täytyy löytyä tasa-arvoisemman tulevaisuuden saavuttamiseen.
Avointa yhteiskunnallista keskustelua ja konkreettisia toimia. Siinäpä pähkinänkuoressa tämä vuodatus. Tästäkin huolimatta mukavaa viikonloppua kaikille.
Tiedätkö, milloin alkuperäinen teksti on julkaistu Satakunnan kansassa?
Lähetä kommentti