Kun nyt taas on luvattu jälleen kylmenevää säätä ensi viikoksi, en voi muuta kuin suositella kaikille luettavaksi Jörn Donnerin viime vuonna ilmestynyttä Isän jalanjäljillä. Kirjassa Donner seuraa isänsä Kai Donnerin 1910-luvulla tekemiä matkoja Siperiaan suomensukuisten kansojen keskuuteen. Nuorempi Donner matkusti Siperiaan 2000-luvulla, ja havainnoi Putinin ajan Venäjää.
Kirjassa on paljon lainauksia Kai Donnerin matkapäiväkirjoista, mm. tammikuusta maaliskuuhun vuonna 1913, jolloin hän oli jäätyä keskelle Siperian tietöntä taivalta matkustaessaan kotia kohti. Donner kuvailee eroa -40 ja -50 asteen pakkasessa:
"Mutta jos lämpö alenee -50 asteeseen ja vieläkin alemma, tapahtuu suuri muutos. Pakkanen vaikuttaa silloin samalla tavoin kuin kova kuumuus; se polttaa kuin tuli ja koko ajan tuntee ikäänkuin seisovansa suuren takkavalkean paahteessa. Hengitys käy vaikeaksi, ja jos sattuu vetämään ilmaa suun kautta sisään, niin tuntuu kuin se tarttuisi kurkkuun kiinni."
Kai Donner piti tutkimiaan samojedeja ihanteellisina esimerkkeinä jalosta alkuperäiskansasta, jonka aitouden ja herkkyyden sivistys (eli venäläiset turkiskauppiaat viinapulloineen) oli tuhonnut. Hänen tutkimukselliset lähtökohtansa ovat vähintääkin kyseenalaisia, mutta eivät ole kirjan oleellisin pointti. Toisaalta en osaa sanoa, mikä se sitten olisi. Minun mieleeni jäivät parhaiten kahden aikatason vertailut, sekä kuvaukset kenttätyöstä ja sen erilaisista, köh, ongelmista.
Mutta parasta kaikesta ovat kuitenkin kirjan runsaat, upeat kuvat. Ne on valikoitu Kai Donnerin ottamista, joukossa on myös poikansa uudempia kuvia. Kirja on taitettu kauniisti ja tehokkaasti: kuville annetaan tilaa, ne puhuvat puolestaan ja kertovat tarinoitaan.
Lisää esim. Agricolassa, Ylen elävässä arkistossa ja Helsingin Sanomissa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti