EVVK

Siinäpä kirjainyhdistelmä, joka mahdollisti eilisen vaalituloksen. Äänestysaktiivisuus laski jälleen neljän vuoden takaisesta, vaikka ennakkoäänet antoi muuta olettaa. Porvarihallitusta pukkaa. Markkinaliberalismi kukoistaa, työelämän joustot (lue: irtisanomiset) lisääntyy, palvelut ajetaan veropolitiikalla alas, valtioneuvosto ohjaa talouden hetkelliseen nousuun valtionyhtiöiden myynnillä, vain muutamia tulevaisuuden visioita mainitakseni. Vasemmisto hävisi vaalit, kuten käy aina Suomessa, kun äänestysprosentti jää alhaiseksi. Seuraavan neljän vuoden aikana mitataan oppositiopolitiikan uskottavuus, kun sille jälleen tulee tosiasiallista tarvetta. Pelkäänpä pahoin, että hallitusohjelma muodostuu tämän pohjalta. Jos niin käy, yllä maalaamani kuva huomisesta voi olla todempi kuin haluaisin uskoa. Hallitusveikkaus: Keskusta-Kokoomus-Rkp-Vihreät. Mikäli moinen neliapilahallitus toteutuu, viimeisen toimet joutuu todelliseen koetukseen. Valtapolitiikka ei saa ajaa kestävän politiikan edelle. Muutoin sitä tarvinnee miettiä muuttoa Mariannen maahan. Riippuen tietysti Royalin menestyksestä. Tasa-arvon päivänä pitäisi olla iloinen parlamentin paikkajaon suhteen, mutta jotenkaan lylyrajalat tai yli 60-vuotiaiden tuplaantuminen ei anna aihetta siihen. Jaksan joka tapauksessa uskoa ylihuomiseen ja siitä eteenpäin. Vaikka se vaatisi vallankumouksen. Kuten epävirallisen kahden miehen Paita&Perse-puolueen Paita (kenties kemiläinen) sunnuntain viime hetkinä totesi: "Tässähän tarvii radikalisoitua."

Mikä maa?

Aamun Helsingin Sanomien kulttuurisivujen pääjutun kuvateksti: "Helsingin Sanomien valtakyselyyn vastanneet taiteilijat nimesivät kulttuurielämän mahtavimmaksi vallankäyttäjäksi Helsingin Sanomat".
Että näin.

Poppamiestä kaivataan

Opinnot kasaan kahdessa viikossa ja työpaikka saattaisi olla taattu. Toistaiseksi voimassa oleva jopa. Muodollinen pätevyys puuttuu. Proseduuri tyssää siihen. Positiivista on huomata, että ehkä sitä sittenkin tulee magisterina saamaan töitä. Mutta ylempään korkeakoulututkintoon on kaikessa kvantitatiivisessa vähyydessään ironisen pitkä matka. Onneksi kevät tulee. Päivät pitenee ja kukaties gradukin etenee. Päivä kerrallaan, sano. Rakkautta ja halauksia teille. Olette ihanan tärkeitä minulle, vaikken kaikessa masentuneisuudessani jaksa siitä aina muistuttaakaan! Sunnuntaina sitten vaaleja valvomaan ja parempaa huomista odottamaan. Kunhan vielä viimeisinä päivinä löytäisivät keskustelun aihetta muistakin asioista, kuin mainonnasta.

Toisaalta Opettaja-lehden pääkirjoitus 6.3.2007 osoittaa, että ehkä niistä on syytä hieman keskustellakin. Viitaten demareiden tv-mainokseen, jossa rahatukulla varustettu oppilas pääsee sisään luokkaan, kun taas omenaa tarjoava ei. Lehdessä kirjoitetaan seuraavasti: "Mainos antaa ymmärtää, että opettaja on lahjottavissa ja vaatii lahjuksia. Mainosta ei voi laittaa edes huonon huumorin piiriin, koska se on niin asiaton, ammattikuntaa halventava ja loukkaava. Kolmesta erilaisesta mainoksesta koostuvassa setissä ei tölväistä muita ammattiryhmiä." Siis hetkinen? Miten huono yhteiskunnallinen lukutaito kansankynttilöiden pää-äänenkannattajan pääkirjoittajalla on? Onko opettajakunta todella näin henkisesti ahtaalla, että mainos täytyy katsoa alentavan ammattikunnan arvoa? Itselleni mainoksen viesti on selvä: koulutuksen maksuttomuus ja tätä kautta kaikille taustoistaan riippumatta tasa-arvoinen mahdollisuus koulutukseen "tarhasta tohtoriksi" - tulevaisuudessakin, kuten jotkut ääni-imurit ovat todenneet. Se on ihan Matti, joka väittää, että tällaisen esille nostaminen luo turhia uhkakuvia tulevaisuuden koulutuspolitiikasta. Kuitenkin keskustelut lukukausimaksuista ja lahjakkaiden oppilaiden korottamisesta muiden yläpuolelle johtaa keskipitkällä aikavälillä siihen, että kun kerran maksuttomuudesta voidaan tinkiä, syntyy vaara, jotta koko periaate kuopataan ja tarjotaan mahdollisuus luoda vastaava järjestelmä kuin vaikkapa Yhdysvalloissa, jossa on yksityisiä sekä valtiollisia kouluja lähtien peruskouluasteesta. Uhkakuva on kärjistetty ja tarkoituksella yliampuva, mutta kärjistyksiä on hyvä pitää esillä silloin, kun ollaan sokeina tekemässä huonoa politiikkaa kestämättömillä ratkaisuilla, kun sen sijaan voitaisiin käyttää resursseja yliopistojen perusrahoituksen järkiperäistämiseen ja kaikkien kouluasteiden opetusryhmien pienentämiseen. Jotta kaikki jaksaisivat paremmin.

Nyt olen nähnyt kaiken

Yksi näiden vaalien älyttömimmistä ideoista on varmasti sen vielä kelvottomamman iltapäivälehtemme Naama-vaalikone. Sitähän on siis pakko testata.
Valkkaan itsestäni kuvan, mahdollisimman suoraan edestäpäin otetun, lataan sen naamakoneeseen ja odotan. Ensimmäiseksi osumaksi saan viisikymmenvuotiaan perussuomalaisen miehen Oulusta. Järkytyn.
Huomaan kuitenkin tekstin "kuvasta löytyi enemmän kuin yhdet kasvot". Kone oli jostain syystä tulkinnut myös olkapääni kasvoiksi ja näin ollen Pertsa-perussuomalainen onkin toisen olkapääni näköinen ehdokas. Klikkaan uudelleen omien kasvojeni kohdalta ja saan uuden tuloksen. Nyt ehdokkaani olisi nuori, hieman tylyn näköinen blondi kristillisdemokraatti; jälleen Oulusta.
Poistuessani sivulta klikkaan varmuuden vuoksi vielä kohtaa "En halua Naama-uutisia vaalien jälkeen".

Bibban

Kuka on jo ehtinyt käydä uudessa uljaassa kaupunginkirjastossamme?
Mitäpä mieltä olitte?

Matoa koukkuun

Olen jostain syystä nyt muutamana perjantai-iltana löytänyt itseni tv:n äärestä puoli kahdeksan maissa vailla mitään kummempaa agendaa. Ja noina iltoina olen jumahtanut kakkoselle seuraamaan ohjelmaa, jonka kohdeyleisöön en kyllä sataprosenttisen varmasti kuulu. Kaksi keski-ikäistä ruotsalaista miestä seilailee siellä sun täällä (yleensä jossain missä paistaa aurinko, ja paljon) ja kalastaa. Kaikenmaailman vehkeillä. Mitä ihmeellisimpiä fisuja nousee veneeseen ja sitten hihkutaan niin innoissaan kuin vain ruotsalaiset voi, ja kommentoidaan saaliita. Äärimmäisen viihdyttävää! Nyt oli vihdoin pakko tarkistaa ohjelman nimi. Sehän on, kuinkas muutenkaan, Kalamiehen paratiisit. Ensi viikolla juonipaljastuksen mukaan "Micke taistelee Kuuban rannikolla 15-kiloisen napsijan kanssa ja tämä trooppinen ahven ei hevillä antaudukaan. Saaliiksi saadaan myös komeita piikkimakrilleja". Pakko nähdä.

Clericus Cup

Tästä puhuttiin j:n kanssa jo viime viikolla, mutta kun Veivimankelissa on vatvottu Vatikaanin toimia aiemminkin, niin pakkohan tätä on kommentoida. Nimittäin Clericus Cup:ia! Paavi Benedetton oma jalkapallocup käynnistyi Vatikaanissa; palloa on potkimassa osanottajia eri puolilta maailmaa, yhteensä 311 pelaajaa viidestäkymmenestä eri maasta. Tulostakin on jo tullut, lauantaina joukkue Mater Ecclesiae rökitti tiimi Gregorianaa 6-0. Muista cupiin osallistuvista tiimeistä mainittakoon P.S.G. Pontificio Seminario GallicoCroati, Sedes Sapentiae ja Divino Amore. Suosikkini ei voi olla mikään muu kuin viimeksi mainittu, joka pelaa lauantaina 3.3. klo 9.30 (sic) Redemptoris Materia vastaan. Forza Amore!

Vevmangel kehittyy

Tervehdys! Kaikesta päättäen suurpääomakapitalismi on Googlen Bloggerin oston myötä pakottamassa kaikki bloggaavat adoptoimaan google-accountin, joka näyttäisi olevan kiertämätön välttämättömyys. Täten siis kaikki joutuvat rekisteröitymään uudestaan nykyisellä blogger-salasanallaan ja hankkimaan ns. gmail-osoitteen (tai käyttämään vanhaa, jo olemassa olevaa g-mail-tunnusta) saadakseen kirjoittamisoikeuden. Tämä veivimankelin ylläpitäjänkin täytyi nyt tehdä. Ohjeita seuraamalla tämän pitäisi olla suhteellisen helppoa.

En ole vielä täysin selvillä mihin kaikkeen tämä nyt vaikuttaa, ilmeisesti ne joilla ei ole vielä vevmangel-tunnusta saavat sellaisen kirjautumalla palvelun käyttäjäksi ja informoimalla tästä minua, niin todennäköisesti voin lähettää kutsun blogikirjoittajaksi. Tämä myös tarkoittaa, että vastaisuudessa palveluun kirjaudutaan nimenomaan noilla gmail-tunnuksella ja salasanalla.

Päätin myös autarkkisesti siirtää vanhan -J.-osoitteen historiaan ja siirtyä kontribuoimaan blogiin tällä emätunnuksella. Joten - Vevmangel-postit eivät nyt ole pelkkää ylläpitohorinaa.

Ulkonäöstä. Vaihdoin värityksen sinertäväksi, joka oli nopein mahdollinen järkevän näköinen turvautumatta html-värien kaivamiseen, mutta tämä jääköön tilapäiseksi ratkaisuksi sillä peräänkuulutankin nyt kirjoittajakunnalta ulkoasuehdotuksia - haussa ovat:

1) Väriteema - kaikenlaiset värikombinaatioehdotukset (lukuunottamatta keltaista tekstiä violetilla pohjalla) kelpaavat. Käytännössä tämä tarkoittaa a) tekstin väriä, b) taustan väriä, c) linkkien/vierailtujen linkkien väriä d) sivupalkin tekstin/linkkien/vierailtujen linkkien väriä e) otsikkotekstin väriä f) alaotsikkojen väriä.

2) Fonttikokoja - webbiformaatin takia on syytä pitäytyä perusnettikäytössä olevissa fonteissa, kysymys kuuluukin, halutaanko pientä vai suurta. Kummassakin on omat hyvät puolensa.

3) Linkkiehdotuksia vasemman käden linkkilistaan. Jos jotakuta haittaa Irrepressible ihmisoikeusvapaus-kampanjointi(ni) - huh - niin se voidaan poistaa. Kiitän ja kumarran. Palkinnoksi voittaa ainakin kappaleen verran väliaikaista e-kuolemattomuutta. Rakkain terveisin, -J.

PS. Pahoittelen postin sotkuisuutta ja fonttikoon vaihteluita. Sivusto on äärimmäisen hidas postittaessani tätä.

Näillä main...

Onnea 1-vuotiaalle Veivimankelille!

Turvallisuusuhka

Nyt olisi Kari "turvallisuusuhka" Rajamäellä tehtävää. Vapauttakaa Porin lenkkeilijät!

Rikolliset miehet kuriin !

Eräänä päivänä oli harmaata ja sateista. Oli keskipäivä. Lähdin tapani mukaan lenkille, vaikka sateli. Lenkkireitillä ei paljon muita näkynyt paitsi yksi lenkkeilijä, joka oli mies. Aloin hieman pelätä, koska ei muita kulkijoita ollut. Turvakseni kaivoin puhelimeni taskusta, olin puhumassa muka puhelimeen, ja huomasin, että mies katosi. En tiedä, oliko hänellä aikeita, mutta ihan tuntui siltä.

Tällaisia rikoksia sattuu päivällä ja iltaisin. Paljon kehotetaan ihmisiä liikkumaan ja kävely on yksi niistä hyvistä lajeista. Eikö mitään systeemiä voisi keksiä lenkkipoluille esim. poliisikameraa yms., jotta saataisiin tällaiset rikokset kuriin ja olisi kaikilla turvallista liikkua! Onko muilla ollut tällaisia asioita mielessä? Ottakaa naiset kantaa!

Naiset rauhaan
Pori

Satakunnan kansa

Kaiken takana on rakkaus

Jotta emme unohtaisi maailman kauniita asioita tämän päivän mediakuonan ja pyrkyreiden johtamassa markkinaliberalismissa, liitän oheisen kauniin kuvan muistuttamaan meitä elon tien perusasioista. Sitten asiaan. Harhaanjohtavasta otsikosta huolimatta en aio kirjoittaa elämää suuremmasta rakkaudesta, vaan tyydyn kyynisesti kantaa ottaen ilmaisemaan tyytymättömyyteni rakkaus-sanan väärinkäyttöön. Eikö rakkaudessa ole kyse jostain intiimistä, henkilökohtaisesta, vähäverisyyttä aiheuttavasta tunteesta, jota ei korvaa mikään milloinkaan? Toki rakkautta on eri tasoista ja tehoista, mutta en tuhlaa tässä aikaani yliteorisoimalla termiä.

Minkä helvetin takia rakkaudelle pitää määrittää nykyään markkina-arvokin? Olin onnellisempi ennen kuin jouduin tahtomattani tutustumaan henkilöön, jonka nimeä en tässä ala toistaa. Ainahan se on ollut tällaista julkisuuteen heti hinnalla millä hyvänsä, voisi joku todeta, mutta minä en tähän alistu. Huomaan kyllä provosoituneeni suotta, vaikka voisin tämänkin ajan käyttää vaikka lukemalla Tolstoita, joten järjestelmän tehokkuus tuntuu olevan pelottavalla tavalla todistettu.

Pian ilmestyvään "yhteiskunnalliseen dokumenttiin" en tässä enkä toivottavasti muuallakaan ota kantaa. Ironia on hankala laji, ja onnituessaan saa suupieleet koholle. Jääköön tämä tähän.

Kuvalähde: taivasalla.net

Adieu mon coeur

Ai kun mahtista! Edith Piaf-elokuva La vie en rose saa ensi iltansa Berliinissä 8. päivä, eli ylihuomenna. Satuin näkemään jo trailerinkin; suomeksi leffa kantaa nimeä Pariisin varpunen. Mutta milloin Suomen ensi-ilta on? En mistään löytänyt päivämäärää, surettaa. Toivon kovasti että elokuva ei olisi epäonnistunut, Piafin elämäntarinassa kyllä riittää käänteitä enemmänkin kuin yhteen rainaan. Sitäpaitsi Piafia esittävä Marion Cotillard sopii mielestäni rooliinsa, oikean näyttelijän löytäminen ei ole voinut olla helppoa... Pensez à nous?

Myydään rytmitaju!

Ja jottei menisi vallan pakkasessa värjöttelyksi, niin katsastakaahan lämpimiksenne Little Superstar.

Jotensakin valloittava - tai ainakin pelottavasti vangitseva. :)

Siperia opettaa?

Kun nyt taas on luvattu jälleen kylmenevää säätä ensi viikoksi, en voi muuta kuin suositella kaikille luettavaksi Jörn Donnerin viime vuonna ilmestynyttä Isän jalanjäljillä. Kirjassa Donner seuraa isänsä Kai Donnerin 1910-luvulla tekemiä matkoja Siperiaan suomensukuisten kansojen keskuuteen. Nuorempi Donner matkusti Siperiaan 2000-luvulla, ja havainnoi Putinin ajan Venäjää.

Kirjassa on paljon lainauksia Kai Donnerin matkapäiväkirjoista, mm. tammikuusta maaliskuuhun vuonna 1913, jolloin hän oli jäätyä keskelle Siperian tietöntä taivalta matkustaessaan kotia kohti. Donner kuvailee eroa -40 ja -50 asteen pakkasessa:

"Mutta jos lämpö alenee -50 asteeseen ja vieläkin alemma, tapahtuu suuri muutos. Pakkanen vaikuttaa silloin samalla tavoin kuin kova kuumuus; se polttaa kuin tuli ja koko ajan tuntee ikäänkuin seisovansa suuren takkavalkean paahteessa. Hengitys käy vaikeaksi, ja jos sattuu vetämään ilmaa suun kautta sisään, niin tuntuu kuin se tarttuisi kurkkuun kiinni."

Kai Donner piti tutkimiaan samojedeja ihanteellisina esimerkkeinä jalosta alkuperäiskansasta, jonka aitouden ja herkkyyden sivistys (eli venäläiset turkiskauppiaat viinapulloineen) oli tuhonnut. Hänen tutkimukselliset lähtökohtansa ovat vähintääkin kyseenalaisia, mutta eivät ole kirjan oleellisin pointti. Toisaalta en osaa sanoa, mikä se sitten olisi. Minun mieleeni jäivät parhaiten kahden aikatason vertailut, sekä kuvaukset kenttätyöstä ja sen erilaisista, köh, ongelmista.

Mutta parasta kaikesta ovat kuitenkin kirjan runsaat, upeat kuvat. Ne on valikoitu Kai Donnerin ottamista, joukossa on myös poikansa uudempia kuvia. Kirja on taitettu kauniisti ja tehokkaasti: kuville annetaan tilaa, ne puhuvat puolestaan ja kertovat tarinoitaan.

Lisää esim. Agricolassa, Ylen elävässä arkistossa ja Helsingin Sanomissa.

The Perry Bible Fellowship

Koska en keksi mitään lyyristä blogausaihetta, blogaanpa nyt edes jotain - täällähän ei ole laatukriteereitä - tällä kertaa aiheena verkkosarjakuvien todellinen kuningas, The Perry Bible Fellowship, jonka lumoavasti piirretyt stripit viihdyttävät aina - jopa viimeaikaisetkin, joissa tosin tammitynnyreissä kypsyneestä huumorista on tullut vähemmän absurdia kuin sarjan ensimmäisistä osista.

Monessa stripissä on pinnallisesta hauskuudesta huolimatta viiltävää synkkyyttä, ja mikäs mustaa huumoria parempaa olisikaan? Itselleni mieleen on jäänyt oheen liitettykin Scorpy the Forest Friend, jonka piirrostavan söpöyden taustalla häämöttää itselleen mitään voimattoman yksilön traagisuus.

Verkossa ilmestyvistä sarjakuvista itse seuraan (satunnaisesti) myös kahta muuta klassikkoa -

The Chopping Block - joka valottaa sarjamurhaajan arkea makaaberissa ja mustekäsittelyltään ainutkertaisessa strippisarjassa ja

White Ninja - jonka lapsenomaisen piirrostyylin absurdius viihdyttää vaikka ei pointtia aivan aina näkisikään.

Bitte schön!

Hesarissa parasta on Kuukausiliite. Ja Hesarin verkkosivuilla sinne arkistoidut Kuukausiliitteen jutut. Löysin vanhan suosikkini, jutun Philipp von Hessenistä, Friedrich Karlin pojanpojanpojasta, "Suomen kuninkaasta". Eikä mikään olisi mitään ilman Matti Klingeä, joka tapaa myös tämän merkkihenkilön:

Professori Matti Klinge ehtii melkein ensimmäiseksi. Hän väittää kuninkaalle, että saksan kieli on Suomessa hyvin suosittu.
"Ajattelisin kyllä, että englanti on tärkeämpi", kuningas vastaa.
"Saksa on hyvin merkittävä kieli. Saksankielinen Eurooppa on rikasta ja korkeasti koulutettua", Klinge jatkaa virheettömällä saksalla.
"Koulutuksesta en kyllä tiedä. Kansainvälinen tutkimus osoitti juuri, että Saksan koululaiset ovat oppimattomia."
"Mutta eliitti on erittäin kielitaitoista", Klinge jatkaa sinnikkäästi.
"Ainakin minä osaan saksan lisäksi valitettavasti vain englantia."

Klasse : )

Där vi en gång gått

Käsi ylös, onko kukaan lukenut jo uusinta Westöä? Palkittu ja palvottu; suomalaisuuden (ja suomenruotsalaisuuden) uudeksi merkkiteokseksi tituleerattu, joka suunnalta suitsutettu. Westö pukinkontissa ja lehtien sivuilla. HS:n uuden lukupiirin ensimmäiseksi kirjaksi valittiin Missä kuljimme kerran. Tommy Lingren, Heinäsirkka (sic), Panu Rajala... kaikki lukevat. Westöä.
Lopetin juuri omani, joululahjaksi saadun. Päällimmäisenä jäljelle jäi ihmetys siitä, miten kaupungin voi saada tekstissä elämään kuten Westö saa 1920-30 -lukujen Helsingin. Uskon, että pureksittavaa riittää; siksi olisikin mukavaa kuulla, mitä mieltä olitte mikäli joku on jo kirjan lukenut? Ja jos jollakin on edes aikomus, lainaan mielelläni omaani.

Вы говорите по-русски?

Добрый вечер!

Selaillessani uutisia netissä osui ylen sivuilla silmiini linkki sivustolle, jossa voi päivittää venäjän kielen taitojaan. Sivusto lähtee täysin nollasta, mutta antaa niillekin, jotka ovat kieltä joskus opiskelleet mahdollisuuden kerrata asioita. Lukuisissa testeissä voi todeta, ettei opetus ole valunut hukkaan.

Спасибо большое, Таня!

Paluu blogilaisuuteen?

Kovin on hiljaiseksi äitynyt tämä foorumi. K-M on ansiokkaasti yrittänyt ylläpitää veivimankelimme elintoimintoja, mutta ymmärrän mahdollisen turhautumisen, kun mitään vastakaikua ei tunnu syntyvän. Sinänsä harmi, sillä jollain tavalla mennyt syksy olisi ollut kenties otollisin päivitysaika tälle blogille. En osoita ketään sormella, enhän ole itsekään ollut edes näennäisen aktiivinen kesän jälkeen blogaajana, jos kohta minään muunakaan.

Rohkenen kuitenkin esittää moniosaisen kysymyksen blogimme tulevaisuudesta: Pidämmekö tätä yllä satunnaisena kommunikointikanavana ja kirjoittelemme epäsäännöllisen harvoin tänne? Alammeko aktivoitua blogaajina (jos tuollaista termiä on edes olemassa)? Vai vietämmekö hiljaiset peijaiset sivustomme muistolle? Tai d) jotain muuta edellisten väliltä?

Kommentteja, bitte.

Hyvyyden ja onnen resepti erään antropologin mukaan

En taas malta olla lainaamatta teille pätkää yhdestä tenttikirjastani:


"(...) Minne hyvänsä Arthur veikin pöytänsä, hänen jalo seurueensa pysyi iloisena ja voittamattoma. Nykyisinkin voimakkaat, rikkaat, hyvät ja onnelliset kansakunnat tekevät tällä tavalla. Kansat, luokat, suvut ja yksilöt rikastuvat, mutteivät saavuta onnea ennen kuin istahtavat ritarien lailla yhteisten rikkauksiensa ympärille. Ei ole mitään syytä etsiä hyvyyttä ja onnea kaukaa. Se löytyy pakotetusta rauhasta, yleisten ja yksityisten töiden tasapainoisesta rytmistä, eteenpäin jakamista varten varastoidusta varallisuudesta, keskinäisestä kunnioituksesta ja vastavuoroisesta anteliaisuudesta, jota koulutus voi suoda."



Marcel Mauss: Lahja. (1923, suom. 1999)


Kirja on eräs antropologian klassikoista ja itse asiassa aika kiinnostava. Perusidea kirjassa on se, että pyyteetöntä lahjaa ei ole olemassa. Yllä oleva lainaus on aivan kirjan lopusta eikä sinällään keskeinen kirjan idean tai tenttini kannalta, mutta historioitsija (ja myös romantikko) minussa heräsi sen kohdalla. Ajatus on kaunis, mutta kuka nykyään kirjoittaisi onnen tulevan pakotetusta rauhasta? Eikös ne koonneet Kansainliittoa noihin aikoihin? Ja miten koulutus liittyy anteliaisuuteen?